sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Löytämisen iloa omassa talvipihassa

Oli niin kaunis talvipäivä, että oli ihan pakko lähteä kameran kanssa ulos. Edellisenä yönä oli satanut kevyttä pakkaslunta, mikä antoi vielä lisää ilmettä ja ihastelemista. Oikeastaan en ehtinyt omaa piha-aluetta kauemmaksi, sillä silmäni havaitsivat koko ajan uusia kuvaamiskohteita. Tunnistatko sinä nämä kasvit tai niiden siemenkodat?



Pihassamme kukkii alkukesällä kaksi alppiruusua eli rhododendronia, vaaleanpunainen ja valkea. Osa alppiruusuista on ainavihantia eli ne säilyttävät lehtensä talven yli, kuten meidän kasvimme. Nyt talvella rhodot näyttävät surkean näköisiltä värjötellessään korvat luimussa ja odottaessaan, että talvi loppuisi pian. Kevät onkin meidän pohjoisissa oloissamme alppiruusulle ongelmallista aikaa, koska aurinko paistaa lämpimästikin, mutta maa on vielä jäässä.

Alppiruusut kuuluvat kanervakasvien heimoon eivätkä ole mitään sukua ruusuille. Puutarhassa alppiruusuja hoidetaan havukasvien tavoin. Ne pitävät happamasta maasta, niinpä kotipuutarhassa maaperän voi säilyttää happamana kahvinporoilla ja piimällä.


Särmäkuismalla on mielestäni hauskannäköiset keltaiset kukat loppukesällä. Vaikka kasvi on ruohovartinen, sen varsi puutuu tyvestä niin, että se pysyy jäykkävartisena, minkä vuoksi laji luetaan ns. talventörröttäjiin. Juuri nyt kuisman siemenet kiitävät tuulen mukana pitkin keväisiä hankia.









Lupiini eli komealupiini on monivuotinen hernekasvi, joka tuotiin Eurooppaan koriste- ja rehukasviksi vuonna 1826. Meillä kasvia on levitetty ahkerasti puutarhoihin ja mökeille, joista se on edelleen karkaillut pitkin tienvarsia ja lisääntynyt räjähdysmäisesti Etelä- ja Keski-Suomessa. Maamme ensimmäinen karkulaishavainto lupiinista on jo 1800-luvun lopulta. Koska lupiini on kova lisääntymään siemenestä, kotipuutarhassa kukinnot kannattaa leikata pois heti kukkimisen jälkeen, ennen siementen kypsymistä.

Hevonhierakka kukkii kesällä vihrein kukin ja on silloin hyvin vaatimattoman näköinen. Syksyllä ja talvella se on näyttävä, kun siemenet ovat värjäytyneet ruskeiksi. Hierakka on tatarkasveihin kuuluva monivuotinen isokokoinen muinaistulokaskasvi, joka kasvaa ihmisten muokkaamilla paikoilla.


Ketokeltto viihtyy ihmisen elinpiirissä. Se lienee alun perin yleistynyt heinänviljelyn myötä, mutta on nyt yleisempi kesannoilla ja tienvierillä. Muutamia kelttolajeja viljellään koristekasveina, toisaalta jotkin keltot ovat sitkeitä rikkakasveja. Niiden mykeröiden kukat ovat kirkkaankeltaisia, oransseja tai punertavia.


Pikkulaukku ja isolaukku kukkivat kesä-elokuussa pienin kirkkaankeltaisin huulimaisin kukin, jotka lähtevät verholehtien muodostamasta pussista. Kasvi on saanut nimensä juuri tuosta pussista tai laukusta, kukkaroksiksin sitä on sanottu kansankielellä.

Pikkulaukku ja isolaukku ovat puoliloisia: ne imevät naapurikasvien juurista ravintoa. Isäntäkasveiksi on todettu kelpaavan yli viisikymmentä kasvilajia – todennäköisesti mikä tahansa niittykasvi kelpaa.
 
Alppiruusujemme lähellä on ruusuaita, sen punaisista tuoksuvista kurtturuusujen kukista on kesän mentyä jäljellä enää muutama oranssinpunainen kiulukka talvi-iloksi.

Kaikki nuo talventörröttäjät ja rhodo kasvavat pihapiirissäni. Minulla ja meillä kaikilla on tutkittavaksi asti muotoja ja värejä ja monia muita pikkujuttuja ihan siinä silmiemme edessä, kun vain huomaamme katsoa ja ihmetellä.

Hippunen kultaa oli pudonnut tielle.
Kaikki kulkivat sen ohi edes huomaamatta sitä.
Lopulta eräs köyhä kulkija poimi sen mukaansa.
Näet sen mitä tahdot, koet sen mitä haluat.

Lähteet: Ilmari Hiitonen, Otavan värikuvakasvio; LuontoPortti; Luopioisten kasvisto; Valokki-nettikasvio;
Vieraslajit, Wikipedia; Runotalo, Iloisena kahden maailman välissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti