Silloin kun en ollut vielä suorittanut Marttojen sieniosaajapassia, olin siinä ymmärryksessä, että sieniä voidaan kerätä vain syksyllä ja korvasieniä toukokuussa. Nyt käytyäni tämän koulutuksen ja perehdyttyäni entistä paremmin sienimaailmaan tiedän, että on olemassa myös talvisieniä. On olemassa myös syötäviä talvisieniä.
Tutustuin kirjallisuuden avulla talvijuurekkaaseen, joka kasvaa yleensä lehti- ja sekametsissä, puistoissa pihoilla, pensaikoissa ja tunturikoivikossa lahoavalla lehtipuuaineksella, usein pajulla, mutta myös elävillä puilla. Sitä pidetään herkullisena ruokasienenä, jota esiintyy varsinkin myöhään syksyllä ja talvella, siis lokakuusta maaliskuuhun, mutta joskus myös keväällä ja kesällä. Japanissa talvijuurekas tunnetaan nimellä enokitake ja se on siellä hyvin suosittu viljelyssieni.
Täällä Etelä-Karjalassa talvijuurekas ei ehkä ole kovin yleinen, en ainakaan onnistunut sitä opiskeluni alussa viime vuoden syksyllä ja talvella löytämään, mutta nyt joulukuussa onnisti. Sienet loistivat kauniin kellertävinä lepän rungolla jo pitkän matkan päähän, ja innoissani ryntäsin niitä tarkastelemaan. Lakin pinta oli limainen, jalka oli tumma samettinen ja vaaleat heltat melko harvassa. Talvijuurekkaat ovat kahden tähden ruokasieniä, joista käytetään vain lakit. Sienistä sain hyvät maistiaisalkupalat illalliselle. Koska talvijuurekkaat ovat paikkauskollisia, pääsen luultavasti nauttimaan niistä myöhemminkin.
Seuraava kerta tuli nopeammin kuin arvasinkaan. Löysin nimittäin joulukuun lopulla Taipalsaarelta talvijuurekaspaikkani läheltä toisenkin sieniesiintymän.
Vieraskynään tarttui tällä kertaa innokas luonnossa samoaja, Raija Heikkonen, joka nauttii olostaan saaressa sijaitsevalla mökillään mahdollisimman pitkälle syksyyn. Mökkeilyn ohella Raija pakkaa reppuun eväät ja toisinaan myös kuivat koivuhalot suunnistaessaan metsäretkille vuodenaikaan katsomatta. Hän jos kuka on oikea metsäihminen.
Lähteenä Salo, Niemelä ja Salo, Suomen Sieniopas.
Lähetä kommentti