Pihabongaus tänä viikonloppuna

26 tammikuuta 2018

Tänä viikonloppuna bongataan taas pihalintuja. Kun osallistut pihabongaukseen, teet kansalaistiedettä, sillä vuosittaisten havaintojen avulla saadaan tärkeää tietoa talvilinnustomme muutoksista. Tähänastisten tulosten mukaan hömötiaiset ja varpuset ovat vähentyneet huomattavasti, sen sijaan pikkuvarpuset ovat lisääntyneet varpusten kustannuksella.
 

Viime vuoden tammikuussa pihabongaukseen osallistui yli 22 000 tarkkailijaa vajaassa 15 000 pihassa. Silloin tali- ja sinitiaisia havaittiin ylivoimaisesti eniten. Talvella lintulajeja on aika vähän, silloin niiden tunnistamista on helpompi harjoitella kuin kesällä. BirdLifen sivuilla on esitelty lintulajeja, jos haluat opetella niitä lisää. Meidän pihan ruokintapaikalla käy päivittäin muun muassa talitiaisia, keltasirkkuja ja punatulkkuja.


Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa. Se on näin helppoa: tarkkailet lintuja tunnin ajan ja merkitset muistiin näkemäsi lajit sekä ilmoitat havaintosi verkkolomakkeella tai postikortilla.

Vuosi sitten me eteläkarjalaiset olimme ahkeria bongaajia, sillä lintuhavaintoja lähetettiin liki 600 tarkkailukohteesta, meidän piha mukaan lukien. Pistetäänkö tänä vuonna vielä paremmaksi?


Kotikaupunkini Lappeenrannan pihabongaustapahtuma järjestetään Pappilanniemen talviruokintapaikalla sunnuntaina 28.1. kello 9 – 12. Näitä talvilintujen tarkkailutapahtumia järjestetään tulevana viikonloppuna ympäri Suomea paikkakuntakohtaisesti.

Punatulkut keltasirkut
lintulaudan täyttää.
Valkoisella hangella
niin kauniilta näyttää.
Talipallo siemenet ja pienen pienet jyvät
talitintin mielestä on makoisat ja hyvät.
Auringossa laudalta jo lumi hieman suli
pikku-pikku hippiäinen laudalle myös tuli.

Tuituin lorumaa

Lähteet: BirdLife Suomi; Tiira;  Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys EKLY; Tuituin lorumaa 26.12.2010 Talvilinnut.

2 kommenttia

  1. Huonoa bongaussäätä luvattu, vaan intona osallistumassa silti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tillariina. Näin me teemme, sinä ja minä. Näyttää, että näiden leutojen säiden myötä meidän pihan ruokailupaikalla kävijöiden luku on minimaalinen verrattuna viime viikkoon.

      Poista