perjantai 26. tammikuuta 2018

Pihabongaus tänä viikonloppuna

Tänä viikonloppuna bongataan taas pihalintuja. Kun osallistut pihabongaukseen, teet kansalaistiedettä, sillä vuosittaisten havaintojen avulla saadaan tärkeää tietoa talvilinnustomme muutoksista. Tähänastisten tulosten mukaan hömötiaiset ja varpuset ovat vähentyneet huomattavasti, sen sijaan pikkuvarpuset ovat lisääntyneet varpusten kustannuksella.
 


Viime vuoden tammikuussa pihabongaukseen osallistui yli 22 000 tarkkailijaa vajaassa 15 000 pihassa. Silloin tali- ja sinitiaisia havaittiin ylivoimaisesti eniten. Talvella lintulajeja on aika vähän, silloin niiden tunnistamista on helpompi harjoitella kuin kesällä. BirdLifen sivuilla on esitelty lintulajeja, jos haluat opetella niitä lisää. Meidän pihan ruokintapaikalla käy päivittäin muun muassa talitiaisia, keltasirkkuja ja punatulkkuja.



Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa. Se on näin helppoa: tarkkailet lintuja tunnin ajan ja merkitset muistiin näkemäsi lajit sekä ilmoitat havaintosi verkkolomakkeella tai postikortilla.

Vuosi sitten me eteläkarjalaiset olimme ahkeria bongaajia, sillä lintuhavaintoja lähetettiin liki 600 tarkkailukohteesta, meidän piha mukaan lukien. Pistetäänkö tänä vuonna vielä paremmaksi?




Kotikaupunkini Lappeenrannan pihabongaustapahtuma järjestetään Pappilanniemen talviruokintapaikalla sunnuntaina 28.1. kello 9 – 12. Näitä talvilintujen tarkkailutapahtumia järjestetään tulevana viikonloppuna ympäri Suomea paikkakuntakohtaisesti.

Punatulkut keltasirkut
lintulaudan täyttää.
Valkoisella hangella
niin kauniilta näyttää.
Talipallo siemenet ja pienen pienet jyvät
talitintin mielestä on makoisat ja hyvät.
Auringossa laudalta jo lumi hieman suli
pikku-pikku hippiäinen laudalle myös tuli.

Lähteet: BirdLife Suomi; Tiira;  Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys EKLY; Tuituin lorumaa 26.12.2010 Talvilinnut.

lauantai 20. tammikuuta 2018

Ranuan jääkarhut Sisu ja Venus

Kulttuurihistorioitsija ja tietokirjailija Hannele Klemettilä kertoo Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä -teoksessaan sekä ruskeakarhusta että jääkarhusta, joita mahtimiehet lahjoittelivat toisilleen keskiajalla. Ruskeakarhu koettiin arkipäiväiseksi jo sydänkeskiajalla eli 1200-luvulle tultaessa, mutta jääkarhu säilytti eksoottisuutensa koko keskiajan. Karhua kuitenkin arvostettiin, melkeinpä palvottiin pitkään, sillä se oli voiman ja vallan ruumiillistuma ja symboli.


Jääkarhu on suurin maalla elävä lihansyöjä, uros painaa noin 500 kiloa ja naaras noin 300 kiloa. Se elää melkein koko pohjoisen jäämeren jäätiköillä ja rannikoilla käyttäen pääasiassa hylkeitä ravintonaan. Lyhenevä jääpeitteinen aika ja pienentyvät merijääalueet vaikeuttavat kuitenkin saalistusta, ilmaston lämpenemisestä on siis tullut metsästystä suurempi uhka jääkarhuille.

Koska jääkarhut ovat ravintoketjun huipulla, niihin kertyy suuria määriä ympäristömyrkkyjä. Joillain alueilla jääkarhuemojen maidossa on niin runsaasti kemikaaleja, että pennut voivat jopa kuolla niihin.

Öljyn ja kaasun etsintä on myös suuri uhka jääkarhujen tulevaisuudelle, ja öljy sivutuotteineen aiheuttaa niille vakavia terveysriskejä. Öljynporaukseen liittyvät räjäytys- ja rakennustyöt voivat häiritä jääkarhuja. Lisäksi öljyvuotojen vaara ja jääkarhun elinalueiden pilaantumisen riski on suuri. 


Jääkarhuja on jäljellä noin 22 000 – 31 000. Jääkarhu onkin luokiteltu vaarantuneeksi lajiksi, eli sillä on vaarana kuolla sukupuuttoon seuraavan sadan vuoden aikana. Kanada, Yhdysvallat, Tanska, Norja ja silloinen Neuvostoliitto allekirjoittivat Oslossa vuonna 1973 jääkarhujen suojelusopimuksen, jolla tähdätään jääkarhujen ja niiden elinympäristön suojeluun ja jääkarhukantojen kestävään hyödyntämiseen. Arktiset maat tunnustavat jääkarhukantojen seurantatarpeen. Grönlanti onkin käynnistänyt Norjan kanssa tutkimuksen, jossa seurataan jääkarhujen liikkumista merijäällä ja joka antaa arvokasta tietoa tuleviin kanta-arviointeihin. Suomen ainoat jääkarhut voi nähdä Ranualla ja ne kuuluvat Euroopan eläintarhaliiton suojeluohjelmaan (EEP).

Ilmastomuutoksen tutkija ja Alaskan Anchoragen yliopiston professori Jeff Welker ei usko jääkarhujen kuolevan sukupuuttoon, vaikka kanta varmasti kutistuu. Hän arvelee jääkarhujen sopeutuvan vallitseviin oloihin ja muuttavan käytöstään niin, etteivät ne enää syökään hylkeitä vaan merilintuja ja niiden munia, ehkä myös poroja. Jääkarhut myös hakeutuvat uusille asuma-alueille. Welker on toiveikas ja hän uskoo, että ihmiskunta voi ratkaista nykyiset ja tulevatkin ilmasto-ongelmat, vaikka se viekin aikaa.

Ranuan eläinpuistossa on tällä hetkellä kaksi jääkarhua, 14-vuotias naaraskarhu Venus ja sen reilun vuoden ikäinen pentu Sisu. Venus on synnyttänyt vuodesta 2009 alkaen kuusi kertaa yhteensä yksitoista pentua, joista kaksi on jäänyt henkiin. Uroskarhu Manasse jouduttiin lopettamaan vanhuuden vaivojen ja kesällä alkaneen sairastelun vuoksi syksyllä 2017. Liikkuminen muuttui vaikeaksi eikä karhu enää kesällä käynyt uimassa, vaikka se oli aiemmin lempipuuhaa. Manasse olisi täyttänyt pian 28 vuotta, mikä on eläintarhassa asuvalle jääkarhulle varsin kunnioitettava ikä. Eläintarhaoloissa jääkarhu-urokset elävät enintään 30-vuotiaiksi mutta naaraat 40-vuotiaiksi.

Manassella on kaksi jälkeläistä, edellä mainittu Sisu ja Ranualla 2011 syntynyt Ranzo, joka oli puiston ensimmäinen jääkarhunpentu. Ranzo on nyt aikuinen ja asuu Wienin eläintarhassa.

Marraskuussa 2016 Ranuan eläinpuistoon syntynyt uusi pentu vietti elämänsä ensimmäiset kuukaudet emonsa kanssa pesäluolassa ja pääsi nelikuisena tutustumaan ulkoilmaan maaliskuun puolivälissä. Nimikilpailun tuloksena urospentu sai nimekseen Sisu. Se viettää Ranuan eläinpuistossa vielä pari vuotta, minkä jälkeen siirtyy johonkin eurooppalaiseen eläintarhaan.

Luonnossa jääkarhut ovat äärettömän taitavia uimareita, ne voivat uida satojakin kilometrejä lepäämättä. Myös Ranuan leikkisät jääkarhut viihtyvät vesialtaassa tuntikausia. Niillä on altaassa viihdykkeenä suuri sininen pallo, joka oli pennun puolivuotislahja malmöölaisilta jääkarhujen ystäviltä.



Olimme Ranuan eläinpuiston ensimmäiset tulijat ja viimeiset lähtijät sinä lokakuisena päivänä, kun kiertelimme pitkin laajaa metsäpuistoa peräti kuusi tuntia tutustumassa sen eläimiin ja lintuihin.

Aamupäivällä katselimme tunnin verran Venus-emon ja Sisu-pennun leikkejä. Ylimmässä valokuvassa on Sisu, muissa kuvissa Venus. Iltapäivällä palasimme vielä kahdeksi tunniksi jääkarhulinnaan, mutta karhut kellivät vain pesäluolassa, ilmeisesti hyvin kylläisinä ruokailun jälkeen. Mehän olimme nähneet emon ja pennun jo pesän ulkopuolella ja kuvanneetkin niitä, mutta harmitti näiden myöhemmin tulleiden japanilaisvieraiden puolesta, kun he eivät nähneet oikeastaan mitään tai vain hännäntypykän pesän oviaukossa.


Ranuan eläinpuistossa vieraili vuonna 2017 yli 157 000 henkilöä. Ennätyksen taustalla on jääkarhunpentu Sisu sekä voimakkaasti kasvanut aasialaisturistien määrä Lapissa.

Lehtikirva tipahtaa paperille,
runooni,
kuin jääkarhu nurmikolle.

Anna Leinonen. Kaleva 16.1.2018; Jyväskylän yliopisto. Koppa; Marjukka Talvitie. Yle uutiset 4.9.2017; Marjukka Talvitie. Yle. Uutiset. 29.8.2017; Kaleva. Uutiset 29.8.2017; Marjo Valtavaara. Helsingin Sanomat 27.12.2017; Perttu Ruokangas. Yle Uutiset 2.1.2017; Pohjoisnapa; RanuaZoo Lapin arktinen eläinpuisto; Suomen ympäristökeskus Syke; WWF Jääkarhu; Hannele Klemettilä. Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä. Agricola. Julkaisut. Kirja-arvostelut; Lassi Kämäri, Loistava puhallus (osa runosta).

lauantai 13. tammikuuta 2018

Auringonkukka kääntää mykerönsä kohti aurinkoa

Harmaassa talvisäässä keltainen piristää, vaikkapa auringonkukkien muisteleminen. Joulukuussa aurinko paistoi Lappeenrannassa puoli tuntia, mutta Kuopiossa ja Jyväskylässä ei lainkaan. Tammikuun alkukin näyttää eri puolilla maata yhtä pilviseltä, mutta keltainen väri vie ajatuksemme eteenpäin kohti valoa ja kevään odotusta.



Auringonkukka eli isoauringonkukka on todennäköisesti kasvanut aluksi vain Pohjois-Amerikassa, missä intiaanit viljelivät kasvia yli viisi tuhatta vuotta sitten. Auringonkukka tunnettiin varhain myös Etelä-Amerikassa. Siellä Perun inkat nimesivät kasvin auringonjumalansa Intin vertauskuvaksi ja verhoilivat kukilla temppelien seiniä ja kuvioivat niitä myös näyttäviin kultaesineisiinsä. Meksikon ja Perun alueelta kasvi levisi 1500-luvulla tutkimusmatkailijoiden mukana Eurooppaan. Sen viljely ja jalostus tuottoisaksi öljykasviksi alkoi Venäjällä 1800-luvulla.




Suomessa auringonkukka on lähinnä yksivuotinen koristekasvi, mutta sitä käytetään hieman myös siementen tuotantoon. Pihamme lintulaudalla auringonkukan siemenet näyttävät nyt maistuvan tiaisille kuorilla ja ilman. Talvilinnuilta yli jääneet siemenet kylvän alkukesällä pihamme kukkatarhaan. 

Auringonkukansiemenet soveltuvat kotikäytössä myös mysleihin, puuroihin, leipätaikinoihin, risottoon, jogurtteihin sekä rouhittuna pirtelöön. Siemenet sisältävät jopa puolet painostaan terveellistä auringonkukkaöljyä, jota käytetään ruokaöljynä ja margariiniteollisuudessa. Heikompia laatuja käytetään puolestaan maaleissa ja vernissoissa sekä voiteluöljynä. Historiassa auringonkukkaa on myös käytetty kuumetautien, kuten malarian hoidossa.


Suomen pisimmät auringonkukat ovat lähes 4,5-metrisiä ja suurimmat kukkamykeröt halkaisijaltaan 0,5 metriä. Tiedot ovat vahvistettuja, sillä auringonkukat kilpailevat vuosittain yhtenä lajina jättikasvikilpailuissa. Ennätysten kirjan mukaan maailman pisin eli 8-metrinen auringonkukka kasvoi Saksassa vuonna 2009.



Auringonkukan suuret mykeröt kääntyvät päivän mittaan niin, että ne osoittavat aina aurinkoa kohti, sillä kukka liikehtii sisäisen kellonsa avulla. Niinpä nimi auringonkukka todennäköisesti kuvastaa sitä, että kasvi on Auringon kukka. Jopa matematiikan taitoja voi harjoitella auringonkukan avulla etsimällä Fibonaccin lukusarjan mukaista rakennetta.

Perhoset imevät auringonkukan mykeröistä mettä, sen sijaan kimalaiset ja mehiläiset keräävät niistä pääasiassa siitepölyä. Talventörröttäjinä seisovat auringonkukat tarjoavat ravintoa siemeniä syöville linnuille, siksi jätimmekin mökille pienen viljelmän tiaisten ruuaksi.


Auringonkukista on silmäniloa pitkälle syksyyn, sillä ne loistavat keltaisina vielä ensimmäisten hallaöidenkin jälkeen. Myöhäinen kukinta kertoo siitä, että auringonkukka on ollut alun perin Suomea lämpöisempien seutujen kasvi. Sen siemenet ehtivätkin kypsyä lyhyeksi jäävän kasvukauden aikana vain Etelä-Suomessa.

Tien varren keltaisina hehkuvat auringonkukkaniityt ilahduttavat ohikulkevia, vaikka auringonkukka on itse asiassa maan parantamiseksi käytetty välivuosikasvi. Jos pellot kylvetään yhdeksi kesäksi täyteen auringonkukkaa, näille riistapellon nimellä kulkeville auringonkukkapelloille voidaan saada säännöksiä noudattamalla EU-tukea. Kun auringonkukkakasvustot kynnetään seuraavana keväänä peltoon viherlannoitteeksi, ne ovat hyötykasvejakin. Myös kunnat ja kaupungit ovat viime vuosina maisemoineet joutomaitaan auringonkukilla. Osa näistä kukkamaista on tarkoitettu silmäniloksi, mutta joillakin pelloilla kukkia saa vapaasti poimia omaan käyttöön.

Taidemaalari Vincent van Gogh on maalannut vuosina 1887 – 1889 yksitoista auringonkukkateosta. Jokin aika sitten havaittiin, että taiteilijan käyttämässä krominkeltaisessa värissä tapahtuu odottamaton kemiallinen reaktio, joka muuttaa kukkien vahvan keltaisen värin vähitellen likaisenruskeaksi, niin kuin kukat kuihtuisivat. Nyt tutkijat yrittävät löytää keinoja, jotta pilaantuminen voitaisiin ehkäistä ja palauttaa maalauksiin niiden alkuperäiset värit.

Ystävä villi ja vallaton:
sinulle auringonkukka on,
avoin ja suuri ja ihana
tulvillaan päivänpaistetta.

Vartesi uljaana kohoaa.
Syleilet kirkkaana maailmaa,
kurkotat luottaen korkeuksiin,
maisemiin kaukana kutsuviin.

Auringonkukkani rohkea,
paljon saan sinulta oppia.
Valosi muillekin heijastuu
auringonkukka kuin keltainen kuu.

Lähteet: Luonnossa. Hyötykasvit. Auringonkukka; LuontoPortti; Jättikasviyhdistys 13.2.2017; Tiede. Auringonkukka liikehtii sisäisen kellon avulla 5.8.2016; Hyötykasviyhdistys; Janne Tervola, Tekniikka&Talous 18.4.2016; Johanna TalasteräYle 10.9.2014; Lataamo. Aku Ankka; Kai Autio.Tiedebasaari. Kasvit. Luonto. Tiedeuutisia. Auringonkukka on jumalten suosikki 31.8.2011; Vantaan Sanomat 20.8.2013; Anna-Mari Kaskinen.

lauantai 6. tammikuuta 2018

Vieraskynä: Voiko syötäviä sieniä löytää myös talvella?

Silloin kun en ollut vielä suorittanut Marttojen sieniosaajapassia, olin siinä ymmärryksessä, että sieniä voidaan kerätä vain syksyllä ja korvasieniä toukokuussa. Nyt käytyäni tämän koulutuksen ja perehdyttyäni entistä paremmin sienimaailmaan tiedän, että on olemassa myös talvisieniä. On olemassa myös syötäviä talvisieniä.



Tutustuin kirjallisuuden avulla talvijuurekkaaseen, joka kasvaa yleensä lehti- ja sekametsissä, puistoissa pihoilla, pensaikoissa ja tunturikoivikossa lahoavalla lehtipuuaineksella, usein pajulla, mutta myös elävillä puilla. Sitä pidetään herkullisena ruokasienenä, jota esiintyy varsinkin myöhään syksyllä ja talvella, siis lokakuusta maaliskuuhun, mutta joskus myös keväällä ja kesällä. Japanissa talvijuurekas tunnetaan nimellä enokitake ja se on siellä hyvin suosittu viljelyssieni.



Täällä Etelä-Karjalassa talvijuurekas ei ehkä ole kovin yleinen, en ainakaan onnistunut sitä opiskeluni alussa viime vuoden syksyllä ja talvella löytämään, mutta nyt joulukuussa onnisti. Sienet loistivat kauniin kellertävinä lepän rungolla jo pitkän matkan päähän, ja innoissani ryntäsin niitä tarkastelemaan. Lakin pinta oli limainen, jalka oli tumma samettinen ja vaaleat heltat melko harvassa. Talvijuurekkaat ovat kahden tähden ruokasieniä, joista käytetään vain lakit. Sienistä sain hyvät maistiaisalkupalat illalliselle. Koska talvijuurekkaat ovat paikkauskollisia, pääsen luultavasti nauttimaan niistä myöhemminkin.

Seuraava kerta tuli nopeammin kuin arvasinkaan. Löysin nimittäin joulukuun lopulla Taipalsaarelta talvijuurekaspaikkani läheltä toisenkin sieniesiintymän.

Vieraskynään tarttui tällä kertaa innokas luonnossa samoaja, Raija Heikkonen, joka nauttii olostaan saaressa sijaitsevalla mökillään mahdollisimman pitkälle syksyyn. Mökkeilyn ohella Raija pakkaa reppuun eväät ja toisinaan myös kuivat koivuhalot suunnistaessaan metsäretkille vuodenaikaan katsomatta. Hän jos kuka on oikea metsäihminen.
 
Lähteenä Salo, Niemelä ja Salo, Suomen Sieniopas.