Vuosi vaihtuu viimeisenä rusko- ja nokitiiroille

30 joulukuuta 2017

Vuosi 2018 saapuu ensimmäisenä Kiritimatin saarelle Tyynellä valtamerellä. Raketit paukkuvat siellä jo klo 12 Suomen aikaa eli 14 tuntia ennen nollameridiaanilla sijaitsevaa Lontoota. Viimeisenä vuosi puolestaan vaihtuu aikavyöhykkeellä –12 eli kello 14 Suomen aikaa uudenvuodenpäivänä. Siellä sijaitsevat Yhdysvalloille kuuluvat asuttamattomat saaret Howland ja Baker, joista jälkimmäinen tunnetaan tärkeänä merilintujen pesintäpaikkana, siellä asuvat muun muassa pikkufregattilinnut sekä rusko- ja nokitiirat.


Uuden vuoden alkaminen tammikuussa ei ole Suomessa niin vanha perinne kuin kuvittelisi, sillä vielä keskiajalla vuodenkierron miellettiin loppuvan satokauden päättymiseen eli kekriin loka-marraskuun vaihteessa. Juliaaniseen kalenteriin alettiin Suomessa siirtyä jo 1300-luvulla, mutta virallisesti vuoden alku siirrettiin tammikuuhun vasta 1500-luvulla. Kun vuoden alkamisajankohdan muuttui, osa sen tavoista siirtyi syksystä nykyiselle paikalleen.
 

Kansanrunousarkiston tutkijan Juha Nirkon mukaan vuodenvaihteessa kaikki on muutoksen tilassa. Silloin ennustetaan tulevaa vuotta ja yritetään vaikuttaa siihen. Juhlan nimi uusivuosi eli vuodenvaihde merkitsee koko seuraavaa vuotta. Keskiyö on taianomainen hetki, jossa hyvästellään vanha ja koetetaan vaikuttaa suotuisasti tulevaan. Puolenyön aikana on ollut tapana avata ikkuna, jotta vanha vuosi pääsee pois ja uusi vuosi sisään. Keskiyöllä kannattaa myös ajatella hyviä ajatuksia ja tehdä lupauksia.
 
 
On uskottu, että uuden vuoden ensimmäiset teot ovat ratkaisevia. Kansanuskomuksen mukaan vuoden ensimmäisen eläimen kohtaaminen määritti sen, millaista muistutti olemukseltaan koko vuoden. Minä haluaisin kohdata vilkkaan västäräkin, mutta eihän kesälintuja voi nähdä talvella.

Uure vuore ohjei:

Ot käpy pois kenkäst.
Kaar vesi pois saappaast.
Nost ämpär silmiltäs.
Jua kuppis tyhjäks.
Ol ilone, ol valone, ol pulune.
Älä lait kät sirkkeli.
Älä purot kirvest kintuil.
Älä unohr kotti avaimi.
Älä karot annetui syrämei.

Heli Laaksonen

Lähteet: Heidi Sommar, Yle 30.12.2016; Maarit Heikkinen, Anna 25.11.2008; Ville Laakso. Yle uutiset 31.12.2013; Heli Laaksonen.

Lähetä kommentti