Pitkänpitkä nokka ja koikkeliininkoivet

29 syyskuuta 2017

Metsästämällä ja kuivattamalla kosteikoita ihminen onnistui hävittämään kurjet sukupuuttoon pääosasta Eurooppaa 1980-luvun loppuun mennessä. Tilannetta ruvettiin kuitenkin korjaamaan 1990-luvun puolivälissä, kun entisiä kosteikkoja alettiin kunnostaa kurkien suojelemiseksi.

Pelko kurkien häviämisestä velloi myös Suomessa, sillä suot olivat miltei kadonneet 1970-luvun voimakkaan ojittamisen seurauksena. Kurkea pidettiin siihen aikaan nimenomaan suolintuna, sillä se oli helpoin huomata suolta. Kurki on taitava piilottelija, minkä vuoksi tilastointi muualta kuin taivaalta on ollut erittäin vaikeaa. Kurkitutkija Arto Miikkulainen arvioi 1990-luvun lopulla Suomessa pesivien kurkiparien määräksi 19 000.

 
Kurki voi elää rengaslöytöjen mukaan jopa 20-vuotiaaksi. Hitaasti lisääntyvälle kurjelle syntyy enintään kaksi poikasta, minkä lisäksi iso osa pesinnöistä epäonnistuu. Luonnontieteellisen keskusmuseon seuranta-aineistojen mukaan kurkikanta on kuitenkin ollut koko viime vuosikymmenen voimakkaassa kasvussa, ja Suomessa nykyisin pesivien parien määrä on arviolta 30 000 - 40 000 paria.

Luonnontilaiset suot ovat kurjille tärkeitä pesimä-, ruokailu- ja yöpymispaikkoja, vaikka ne ovat sopeutuneet elämään nykyisin hyvin monenlaisissa ympäristöissä. Uudet pesäpaikat selittyvät ihmisten käytöksellä: kun väki muutti työn perässä kaupunkiin, maatilat tyhjenivät. Niinpä kurjet palasivat noille tyhjentyneille pelloille ja rannoille. Tämän olen huomannut hyvin entisellä kotiseudullani Pielavedellä, jossa kurjet ovat nykyisin yleinen näky niityillä ja viljelysmailla.



Lapsuudenkotini lähellä sijaitsevan Pörsänlammen vieressä on jättömaa-alue, jossa pesii kurkipari. Näin viime kesänä kurkivanhempien tepastelevan poikasensa kanssa sen viereisellä pellolla – sellaista ei olisi nähty muutama vuosikymmen sitten. Parin kilometrin päässä on Lutinsuo, jolla kurjet sen sijaan ovat asustaneet niin kauan kuin tiedän. 
 

Elokuussa poikasten opittua lentämään kurjet kerääntyvät pelloille sitä mukaa, kun puinnit edistyvät. Samoille tutuille paikoille voi kerääntyä joka syksy sata- ja jopa tuhatpäisiä laumoja.
 
Suomessa kurjilla on kaksi muuttoreittiä. Kurkiaurojen enemmän suosima eli läntinen reitti alkaa Vaasan seudun peltoaukeilta, jonne kerääntyy sekä Ruotsissa pesiviä että Pohjanmaan kurkia. Ne muuttavat pääosin Saksan kautta Ranskaan ja Espanjaan. Itäisempää reittiä käyttävät Pohjois-Suomen ja osin myös Pohjois-Ruotsin kurjet, jotka muuttavat Kaakkois-Eurooppaan tai Lähi-Idän kautta Koillis-Afrikkaan.

 
Kurki pyrkii välttämään kylmiä merenulapoita, siksi pääjoukot lentävät Suomenlahden yli Hankoniemen ja Porkkalanniemen kohdalta. Muutto painottuu sekä syksyin että keväin muutamalle myötätuulipäivälle, joita kiuruvetinen tuttu isäntä nimitti kurkituuliksi.

 
Kurkiaurat saapuvat Suomeen huhtikuun puolivälissä. Kevään massamuuttopäivää voi jopa yrittää ennustaa, sillä silloin tuuli on etelästä sekä päivä lämmin ja kaunis. Lunta ja jäätä voi olla vielä maassa, kun kurjet saapuvat Suomeen. Vanha sananlasku kuvaakin oivallisesti kurkien sitkeähenkisyyttä: Ennen suo sulaa kuin kurki kuolee.

Syksyn päämuutto puolestaan ajoittuu syyskuun puoliväliin, jolloin kylmät pohjatuulet kyyditsevät kurjet kohti etelää. Pielaveden pelloille pysähtyneiden kurkien satapäinen lauma oli kaiketi odottamassa suotuisaa tuulta muuttomatkaa varten. Vaaleapäiset poikaset erottuvat joukosta hyvin, mutta niitä on mielestäni aika vähän.

Jo 700-luvulla ennen ajanlaskumme alkua elänyt runonlaulaja Homeros tiesi, että kurjet ovat muuttolintuja, sillä hän mainitsee sen Ilias ja Odysseia -eepoksessaan Iliaan kolmannessa laulussa. Alla olevat säkeet ovat sen sijaan Kirsi Kunnaksen riimittelemiä.
Syksy lensi levein harmain siivin yli suuren suon –
suolla oli kurkia:
isäkurki, äitikurki sekä poika, Kurki-Jukka.
Heillä oli niskatukka
sekä pitkänpitkät nokat,
niin, ja suurensuuret siivet,
viisaanviisaat silmät,
koikkeliininkoivet.

He seisoivat yhdellä jalalla
ihan pienellä kuivalla alalla,
sillä suo oli märkä. Satoi vettä.
Isäkurki sanoikin, että
nyt oli jo aika lähteä
pois, kohti Etelän Tähteä,
sillä silloin kun kurjenkin pienellä alalla
on pakko seisoa yhdellä jalalla,
on tulossa talvi. Ja talvea
on parasta paeta.

He tanssivat suolla hetken
ja alkoivat muuttoretken
ja aurana lensivät Etelään.
Jäi syksy suolle, yksinään.
Vaan tanssipa siellä se syksykin!

Punakullankelaisin, kirjavin
ja loistavin lehdin se koristeli
märät mättäät ja sumujen hunnut.
Puut kaikki se taivutti kaareksi
ja pilvet ne pyörteiksi pyöritti,
ja sade hakkasi rumpuaan-
ja satoi ja satoi ja satoi niin,
että kalatkin joutuivat eksyksiin
ja lintuina ilmassa uivat!

Mutta kurjet saapuivat Etelään
ja kurkien koivet on kuivat.

Lähteet: Arja Kivipelto. Lintutiede. Helsingin Sanomat 21.9.2017; BirdLife. Lintujen päämuuttoreitit Suomessa. Tero Toivanen, Timo Metsänen ja Teemu Lehtiniemi; Suomi ry. Opas Suomen luontoon. Miten eläimet käyttäytyvät. Pertti Koskimies; Suomen eläimet. Linnut; Suomen lintuatlas. Kurki. Jari Valkama; Suomen Luonto 6/2014. Biologi ja tietokirjailija Pertti Koskimies; Ympäristö; Kirsi Kunnas, Syksy lensi harmain siivin.

2 kommenttia

  1. Hienoja kurkikuvia! Muuttoreittiasia oli minulle aivan uusi. Toinen kurkiin liittyvä sananlasku on varoitus keväällä: Kun sä kuulet kurjen äänen, älä menen järven jäälle. Kurkia on meilläkin naapurina, jopa rantahiekalla on nähty tepastelevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kiitoksista.
      Teillä on siis kurkinaapureita, mielenkiintoista ja mielenkiintoisia, arvaan.

      On siis erilaisia versioita. Meillä Savossa sanottiin, että kun sä kuulet kuovin äänen-- se varoitus on edelleen kirkkaana mielessäni,kun näen kuulen kuovin äären, älä mene jäälle.

      Poista