Jumalattarien kukka vai rentun ruusu?

Kasvitieteilijä Carl von Linnén mukaan vaatimatontakin paikkaa voisi luulla jumalten palatsiksi, kun siellä kukkivat maitohorsmat purppuraisina. Suomessa on parikymmentä horsmalajia, mutta yleisin ja komein niistä on maitohorsma. Irwin Goodman nimesi tämän Etelä-Pohjanmaan maakuntakukan rentun ruusuksi, ja kaunishan se onkin.

Maitohorsma tuntuu viihtyvän kaikkialla, sen purppuranpunaiset kukinnot loistavat niin kesantopelloilla ja metsäaukeilla kuin teitten varsilla ja ratapenkereillä. Maitohorsma voi myös aiheuttaa vahinkoa tukahduttamalla puuntaimia. Pelastin viime keväänä meidän metsikön kuusenalut repimällä niistä irti kuivuneita horsmia, jotka olivat kietoutuneet tiukasti taimien ympärille talven aikana.

 

Maitohorsma on erittäin hyvä hunajakasvi. Paitsi mehiläiset, myös me voimme hyödyntää horsmaa monella tavalla: kasvukauden alussa sen versoista voi valmistaa maukasta villiruokaa pinaatin ja parsan tavoin käytettynä, loppukesästä sen kukkia voi käyttää salaatteihin ja jälkiruokiin tai tehdä niistä hyvänmakuista teetä. Venäjällä kukista ja lehdistä haudutettua teetä kutsutaan Kaporje- tai Iivanateeksi. Limakalvoja supistavan ja tulehdusoireita lievittävän vaikutuksensa ansiosta maitohorsmasta on valmistettu myös kurlausvettä.

 

Suomessa maitohorsma kuuluu kauppayrtteihin. Se sisältää runsaasti valkuaisaineita, C-vitamiinia ja karoteenia. Sen versoissa on puolestaan kalsiumia, magnesiumia ja rautaa. Kreikassa se on laajasti käyttty ja arvostettu luonnon kasvi.

Maitohorsman nimi juontaa juurensa siitä, että sen on uskottu lisäävän rehuna vuohien ja lampaiden maidontuotantoa. Tärkkelyspitoisilla juurakoilla on ruokittu kotieläimiä, ihmisille juurakoista on tehty leipäjauhoa ja kahvinkorviketta. Myös horsman siemenhahtuvia on hyödynnetty niin tyynyntäytteenä kuin kynttilänsydäminä. Elo-syyskuussa valkohaivenisia siemeniä leijuu ilmassa suorastaan pilvinä, sen kuin vain kerää ne talteen.

 

Maitohorsma on pioneerikasvi, joka valtaa alaa myrskyn, metsäpalon ja ennen kaikkea hakkuiden jäljiltä. Se saapuu tuulen kuljettamana hahtuvana, itää nopeasti ja kasvaa vielä nopeammin. Maitohorsma oli ensimmäisiä lajeja tulivuori St. Helenan tuhkakentillä ja niitä ympäröineillä paloaluilla Yhdysvalloissa vuonna 1980 tapahtuneen purkauksen jälkeen. Kun kävin alueella viisitoista vuotta myöhemmin, siellä oli jo melko paljon muutakin kasvillisuutta.

Kasvien nimi- ja tarumaailma on rikas monissa kielissä, kansanomaiset nimitykset kertovat paitsi ulkonäöstä ja kasvupaikasta myös uskomuksista ja käyttötavoista. Muun muassa maitohorsmalla on ruotsin kielessä 85 kansanomaista tai murrenimitystä. Suomen kielessä horsmalla on paljon vähemmän nimiä, mutta sitä on sanottu tuliyrtiksi, palokukaksi, paloruohoksi ja palohorsmaksi sekä ketunpyllyksi. Maitohorsmasta on käytetty myös kauniita nimiä Jeesuksen käsivarret ja Jeesuksen kukka.

Pitäkää kiirettä                  
horsmat,
kiivetkää kesän portaat
latvaan asti.

Syksyn etujoukot ovat saapuneet;
usva kiiluu kauan ohran vihneissä
aamulla. 

Riitta Lumijärvi

Lähteet: Antti Halkka, Krister Karttunen, Ulla Kokko, Pertti Koskimies, Juhani Lokki, Petri Nummi, Seppo Parkkinen, Teuvo Suominen, Kalle Taipale, Kotimaan luonto-opas; Esa Helander Uusi Suomi 27.12.2010; Arto Kurtto, Lasse J. Laine, Seppo Parkkinen, Markku Varjo, Suomalaisen luonto-opas; Merja Leppälahti, Kielikello 2/2016; Carl von Linné, Lapin kasveja 1737; Johanna Mehtola. Suomen Luonto 8.5.2014; Suomen Luonto. Kasvit. Kukkakasveja; Sami Tallberg, Villiyrttikeittokirja; Yrttitarha; Riitta Lumijärvi, Tälle rannalle. Runoutta ja proosaa.