lauantai 6. toukokuuta 2017

Kaljusta toukasta kauniiksi perhoseksi

Satavuotiaan Suomemme kunniaksi Vuokon Luonnonsuojelusäätiö laittoi käyntiin hankkeen, jonka myötä meillä kaikilla suomalaisilla on nyt mahdollisuus olla vaikuttamassa kansallisperhosemme valintaan. Hankkeen tavoitteena on paitsi saada Suomelle kansallinen luontotunnus, myös nostaa esiin kaunista luontoamme ja sen monimuotoisuutta.

Valinta tulee kuitenkin olemaan haasteellinen, sillä viimeisen vuosikymmenen aikana Suomen perhosten lajimäärä on kasvanut yli 150 lajilla, mikä selittyy ensisijaisesti ilmaston lämpenemisellä. Meillä on siis varaa mistä valita!


Täpläperhoset ovat maailman suurin päiväperhosryhmä
Perhosia voidaan jaotella monella tavalla. Perinteinen jako yö- ja päiväperhosiin on karkea, sillä päiväperhoset lentelevät kyllä päivällä ja mieluiten kirkkaassa auringonpaisteessa, mutta yöperhosissa on paljon päiväsaikaan tai auringonlaskun jälkeen aktiivisia lajeja. Perhosia on jaettu vanhastaan keinotekoisesti myös suurperhosiin ja pikkuperhosiin.

Lasteni isomummu Aili "ennusti" perhosista säätä: kun näkee tummia perhosia, tulee sade, mutta kun näkee vaaleita perhosia, tulee hyvät ilmat.

Sinisiivet ovat maailman toiseksi suurin päiväperhosryhmä

Niityllä kesäpäivänä lepattelevat perhoset eivät välttämättä etsi vain ruokaa vaan myös toisiaan. Päiväperhosilla on vain muutama viikko aikaa löytää parittelukumppani, koska aikuisen perhosen lähes ainoa tehtävä on paritella ja lisääntyä. Parittelun ajankohta on tärkeä siksi, että toukka ehtisi kuoriutua ennen isäntäkasvin lakastumista.

Päiväperhosilla on hyvä näkökyky, jonka avulla ne havainnoivat mahdollista kumppania. Sinisiipikoirailla on puolestaan hyvä kuulo, jonka avulla ne löytävät naaraan. Koreat kehrääjät ovat lyhytikäisiä. Onneksi niiden ei tarvitse käyttää aikaa toistensa etsimiseen, sillä tarkan hajuaistinsa avulla koiras haistaa naaraan pitkienkin matkojen päästä.

Viime kesänä olin kuvaamassa aurinkoisella sähkölinjalla, kun näin keltaisen perhosen lentelevän rauhattomasti ympäriinsä. Pian se huomasi ohdakkeen kukalla toisen sitruunaperhosen - ilmeisesti naaraan ja lensi sen luokse. Olisi voinut luulla, että niillä oli treffit, koska ne alkoivat heti paritella.



Neitoperhonen oli aiemmin Suomessa melko harvinainen, mutta siitä on tullut viime vuosina tullut yksi yleisimmistä ja varmasti helpoiten tunnistettavista päiväperhoslajeistamme, etenkin maamme eteläosissa.
Aikuiset perhoset imevät pitkällä imukärsällään kukista mettä, jolloin niillä on tärkeä merkitys myös kukkien pölyttämisessä. Jotkin kukkaset sulkevat terälehtensä yöksi, niinpä yöperhoset saavat tyytyä harvoihin yöllä tuoksuviin kukkasiin, esimerkiksi syreeniin tai valkolehdokkiin. Yöllä kukkivien kasvien harvinaisuuden vuoksi monet yöperhoset eivät syö mitään aikuisena, osalta puuttuu imukärsäkin.
Perhosesta on tullut perhonen neljän kehitysvaiheen kautta: Se oli ensin muna, seuraavaksi toukka, sitten kotelo ja lopulta aikuinen. Perhosten munat ovat niin koristeellisia, että niitä voitaisiin käyttää vaikkapa nappeina tai koruina, jos ne olisivat isompia. Kaikkia munia yhdistää pieni reikä, jota pitkin koiraan siemenneste pääsee munaan ja hedelmöittää sen.


Perhostoukkien riskinä on joutua petojen saaliiksi, minkä vuoksi ne ovat kehittäneet puolustuskeinoja vihollisiaan vastaan. Toukat saattavat olla karvaisia, niissä voi piikkejä tai ne voivat olla räikeän värisiä. Monet pikkuperhoset puolestaan elävät toukkavaiheensa piilossa. Perhosten toukat käyttävät ravinnokseen useimmiten kasvien lehtiä, sen sijaan kotelot eivät liiku eivätkä syö mitään. Kotelovaiheen pituus kestää kymmenestä päivästä kolmeen vuoteen.

Perhostoukkia tarkastelemalla pääsee mukavasti perhosharrastuksen alkuun. Onko toukka kalju vai karvainen, onko sillä tupsuja tai onko se sarvekas? Komeimpia perhosen toukkia ovat syyskesällä nähtävät villakkaat, joiden nimi johtuu värikkäistä tupsuista. Kehrääjien toukat ovat puolestaan isoja ja karvaisia ja kiitäjillä on varmana tuntomerkkinä peräsarvi. Päiväperhosten toukat ovat pieniä ja piilottelevia, lisäksi ne liikkuvat öisin ja usein maan pinnassa. Ravintokasvillaan ne käyvät vain syömässä.


 Täplätupsukas oli aikaisemmalta nimeltään tupsutoukkakehrääjä 
Kehrääjien toukat ovat isoja ja karvaisia. Tupsutoukkakehrääjän toukkien aiheuttamista vahingoista on tehty havaintoja muun muassa Pohjois-Karjalan ja Itä-Savon rajoilta, missä ne söivät paikoitellen koivuntaimet lehdettömiksi. Tämä yksilö harhaili meidän mökin rappusilla viime kesänä.

 Syreenikiitäjän toukka

Syreenikiitäjä on Suomen suurin perhonen ja suhteellisen harvinainen. Laji on kuitenkin vahvistunut voimakkaasti Etelä-Suomen kaupunkialueilla, sillä sen ravintokasveja suositaan puistoistutuksissa. On paljon tavallisempaa nähdä syreenikiitäjä alkusyksystä hätkähdyttävän komeana maassa ryömivä toukkana kuin perhosmaailman lentotaiturina alkukesällä. Tämän vihreän kaverin tavoitin kotipihan norjanangervosta.

Nyt esitellyt perhoset ovat vain pintaraapaisu maassamme elävistä lajeista. Lisää perhoslajeja on esitelty kattavasti Kansallisperhonen.fi -sivulla. Perhosäänestys puolestaan on käynnissä Suomen Luonnon nettisivulla, jossa voit valita suosikkisi valmiista vaihtoehdoista tai äänestää omaa ehdokastasi. Suomen kansallisperhosta voit käydä äänestämässä täällä, äänestysaikaa sinulla on aina 4.6.2017 asti. Kansallisperhosemme julkistetaan 14.6.2017.


Tuulisella oksalla
perhonen lukee kymmenen sivua,
kääntää kaksi takaisin,
selaa villisti aivan loppuun
katsoakseen
esiintyykö sen nimi
vielä viimeisellä sivulla,
jolla kerrotaan keväästä.

Lähteet: Kansallisperhonen.fi; Luke Luonnonvarakeskus/Katriina Lipponen; Suomen Luonnonsuojeluliitto; Suomen Luonto, Alice Karlsson 6/2015; Suomen Luonto. Perhoset.Toimituskunta; Suomen Perhostutkijain Seura ry; Tieteen kuvalehti; Risto Rasa, Rantatiellä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti