lauantai 8. huhtikuuta 2017

Pajunkissojen aikaan

Tänä viikonloppuna on palmusunnuntai, niinpä monessa kodissa on maljakkoon tuotu pajun oksia odottamaan pääsiäistä, minäkin hain niitä jo sylillisen. Oksat voidaan myös siunata kirkossa, koska siunattujen pajun oksien uskotaan suojaavan kotia kaikelta pahalta.

Etenkin Itä-Suomessa pääsiäisperinteeseen kuuluvat olennaisena osana pajuista tehdyt virpomavitsat. Koristeltuja pajunoksia voidaan sijoittaa niin sisälle kuin uloskin, mutta Suomen pääsiäiskaupunki Riihimäki pistää vielä paremmaksi. Riihimäen pääsiäispuistossa kaupunkilaisia nimittäin joka kevät ilahdutetaan koristellulla pääsiäispuulla. Sen latvassa on aurinko, koska vanhan uskomuksen mukaan pääsiäisaamuna aurinkokin tanssii kevään saapumisen ilosta.Tämän aurinkotarinan äitini kertoi aikanaan myös meille lapsille, niinpä kiipesimme pääsiäisaamuisin talon katolle katsomaan, tanssiiko aurinko tosiaan ylös noustessaan.



Pajunkissa on satojen pienten kukkien muodostama tiheä kukinto, mutta se on kuitenkin vielä nuppu. Pajun kukinta alkaa vasta keltaisten heteiden tultua näkyviin karvojen lomasta. Varhain keväällä kukkivat pajut ovat korvaamaton ravinnonlähde sitruunaperhosille, kimalaisille ja monille muille hyönteisille, jotka ovat jo lähteneet liikkeelle.
Suomessa eri pajulajeja on noin 20. Niiden tunnistaminen voi olla vaikeaa ammattilaisillekin, koska lajit risteytyvät helposti keskenään. Useimmat pajut ovat pensaita, mutta pajulajeista esimerkiksi raita voi kasvaa jopa puuksi. Pajuja kasvaa kaikkialla, ne tosin viihtyvät parhaiten kosteilla kasvupaikoilla, mistä syystä on sanottu, että vesi olisi pajun sielu.



Pajujen hyötykäyttö on vanhaa perua, muun muassa raita oli ennen tärkein aspiriinin eli asetyyli-salisyylihapon lähde kuumetautien ja reumatismin hoidossa. Pajujen kuorta eli parkkia kiskottiin vielä 1950-luvulla käytettäväksi nahan parkitukseen.

Pajun kuitua oli käytetty myös verkkokankaana siinä lohi- tai lahnaverkossa, jonka arkeologi ja kansatieteilijä Sakari Pälsi kaivoi esiin Antreasta Vuoksen varrelta vuonna 1914. Tämä verkko lienee maailman vanhin, se on nimittäin ajoitettu yli 8000 vuoden ikäiseksi.




Energiatehokkaimman peltokasvin nimitystä kantavaa pajua käytetään myös biopolttoaineena. Pajuhake sopii kaikkiin energiaa polttaviin laitoksiin, ja tällaisen energian lisäämiselle on jatkuvasti kasvava tarve. VTT:n tutkimuksen mukaan pajun kasvattaminen energiakäyttöön on täysin kilpailukykyinen vaihtoehto metsähakkeelle – etenkin jos pajukkoa käytetään myös vesien puhdistukseen.




Paju on helppo ja monikäyttöinen askartelumateriaali, oksattomista vitsoista voi punoa vaikkapa kukkakehikon tai aidan puutarhaan. Pajuja kasvaa kaikkialla, mutta niitä on syytä kerätä maanomisajan luvalla.

Nykyisin punontaan ja muuhunkin käyttöön tarvittavaa pajua myös viljellään, sillä viljelty paju on tasalaatuisempaa ja parempaa käyttöominaisuuksiltaan. Paju on hyvin satoisaa, niinpä sen viljely voi tuoda uutta käyttöä maataloudesta vapautuneille pelloille.

Nuorta naista sanotaan joskus notkeaksi kuin pajun virpi tai pajun vitsa. Taipuisan olemuksensa vuoksi pajua on pidetty sitkeyden symbolina ja sitä on käytetty kodin hyvän suojan tuojana. Koska paju versoo helposti, siitä voidaan leikata vihreitä oksia uudelleen ja uudelleen. Sen vuoksi kristityt vertasivat pajua Raamattuun, viisauden lähteeseen.
    
Kauan on nukkunut pajunkissa
oksalla suomun alla,
huomenna varmaan talitintti
sen herättää tiukuttamalla.

Lähteinä Forestenergy2020.org; LuontoPortti/Eija Lehmuskallio; Studio55.fi; Suomen Luonto/Kasvit; Yle.fi; varssuja.wordpress.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti