Joko näit ensimmäisen nokkosperhosen?

25 maaliskuuta 2017

Olemme jo saaneet nauttia ensimmäisistä kevään merkeistä, sillä iloiset titityyt raikuvat ja tikan rummutus täyttää tienoot. Mustarastaallakin on kevättä rinnassa, kun se laulelee säkeitään. Samoin variksella, sillä huomasin sen kantavan risua nokassaan. Oikein iloinen kevään merkki on minulle peipponen, se ilmestyi tänään pihaamme. Eilen näin taivaalla kuuden joutsenen parven tähyilemässä sopivaa laskeutumispaikkaa.
 

Luonto-Liiton kevätseurannassa tutkitaan kevään edistymistä eläin- ja kasvilajien avulla. Suomi on pitkä maa, ja kevät etenee omaa tahtiaan etelästä pohjoiseen, sekin tekee havaintojen seuraamisesta mielenkiintoista.
 

Luonto-Liitto haluaa kiinnittää huomiota siihen, miten yhteistoiminta näkyy ja kuuluu Suomen keväässä, siksi tänä vuonna tarkkaillaan erityisesti hanhien muuttoparvia sekä kekomuurahaisten ja kimalaisten heräämistä. Myös kukkivat pajut ovat tarkkailukohteena, sillä ne tarvitsevat hyönteisten apua. Pajuihin on tänä keväänä ilmestynyt "kissoja" jo pari viikkoa sitten, alla on kukkivia pajuja viime vuoden huhtikuulta.
 
Kevätseurantalajeista voi ilmoittaa havaintoja milloin vain Luonto-Liittoon. Lajien runsautta sen sijaan arvioidaan ja kirjataan kaksiportaisella asteikolla joka toisena viikonloppuna 25. - 26.3. ja 3. - 4.6. välisenä aikana.
 

Koska tämän vuoden Kevätseurannan teemana on Yhdessä kevääseen, Luonto-Liitto kannustaa meitä lähtemään luontoon kaverin kanssa tai vaikkapa koko perheen voimin. Sen mukaisesti kevätseurantalajina on tällä kertaa myös havainto piknikille kerääntyneistä ihmisistä, sillä se on todellinen kevään merkki siinä missä nokkosperhonen tai leskenlehti!

Kevään herääminen

Vuodenaikojen lähtö ja paluu,
lintujen laulu, äänien häipyminen,
aamu ja ilta, kevät ja syksy
alati hämmästyttävät minua. 
Eeva-Liisa Manner

Lähteet: Luonto-Liitto; Eeva-Liisa Manner, kokoelmasta Tämä matka

2 kommenttia

  1. Kevään etenemisen seuraaminen on joka vuosi yhtä mukavaa ja mieltä nostattavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tillariina. Olen prikulleen samaa mieltä kanssasi, minä haltioidun joka kevät sen ihmeiden edessä. Mielenkiintoisia kevätkokemuksia sinulle!

      Poista