Kuurankukkasia

20 tammikuuta 2017

Kuurankukkasia piirtyneen sun ikkunaasi näin, kuuran kukkia nyt kannan sisälläin lauloi Joel Hallikainen kautta aikojen Suomen viidenneksi myydyimmän albumin avausraidalla. Minulle Hallikaisen laulussa romanttiselta kuulostavat kuurankukat kuitenkin kielivät kaivatun valskaavasta ikkunasta, sillä lämmön karatessa ikkunan pinnasta kuuraa alkaa muodostua. Ilmassa oleva vesihöyry härmistyy pintaan ja muuttuu jääkiteeksi, jonka ympärille kuurankukkien kiteet alkaa rakentua. Kuurankukkia muodostuu tyypillisesti selkeässä säässä, kun näkyvissä on sininen tai tähtitaivas.
 
 
 
 
 
 


Kuvasin kesätalomme kuistin ikkunoihin muodostuneita kuurankukkasia eräänä alkutalven kirkkaana pakkaspäivänä sen muutaman valoisan tunnin aikana. Kuurankukkia näkee juuri kylmien tilojen ikkunalaseissa, mutta monelle ovat vielä tutumpia pakkasyön kirjailemat auton ikkunat. Se on sitä arjen estetiikkaa. Viime viikolla ihastelin niin kovasti autoni etulasin kuurankukkia, että en meinannut malttaa raaputtaa niitä pois. 

Matka halki talvimaiseman yhtä hääjuhlaa:
huurrehuntuiset talvimorsiamet 
tanssivat tienvarsilla 
kuurankukkia käsissä.   

Maaria Leinonen

Lähteet: Meteorologi Hannu Valta Ilmatieteen laitos; Maaria Leinonen, Kuurankukkasia

2 kommenttia

  1. Kauniita kuvia! Kiitos Sirpa vinkistä, minäkin innostuin kuvaamaan kuurankukkia vanhan, kylmillään olevan pihamökin ikkunoista. Ei ollutkaan ihan helppo juttu, kun kamerassa oli automaattitarkennus päällä enkä keksinyt, miten sen saa pois, ja tekninen tuki oli hiihtämässä. Yritin eilen aamulla saada kauniin värisen taivaan heijatukset samaan kuvaan kukkien kanssa, mutta se ei onnistunut.Muutaman kuvan sain kuitenkin aikaan. Olisi kiva nähdä, miten kukat muotoutuvat, siis sellaisena nopeutettuna videokuvana, liekö kukaan sellaista tehnyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiinatei. Pakkaspäiviä on vielä edessäpäinkin, joten voit ottaa uusia kuurankukkakuvia ja nyt käsiohjauksella. Sinulla oli erinomainen idea: kuurankukkasten synnyn kuvaaminen.

      Meillä on kuvattu kotona amarylliksen kukan aukeamista useita tunteja, ja niistä muodostui kuvasarja. Se tapahtui sisällä huoneen lämmössä, mutta mitenkähän kamera toimisi pakkaskuistilla läpi yön. Asiaa pitää pohtia. Josko meidän tekninen tuki tulisi mukaan ideointiin...

      Poista