Suomen luonnon päivä 27.8.2016

Varaslähtö Suomi 100 vuotta -juhlintaan

Ensi lauantaina järjestettävä Suomen luonnon päivä 2016 aloittaa satavuotiaan Suomen juhlinnan. Nyt neljättä kertaa järjestettävä tapahtuma tarjoaa monenlaisia retkiä ja tapahtumia ympäri maata, voit tutustua alueesi tarjontaan täällä. Suomen luonnon päivän suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso, rouva Jenni Haukio. 

 

Tässä muutamia vinkkejä Suomen luonnon päivän tapahtumiin, voit vaikka lähteä yhdessä kaverin kanssa luontoon, kuten nämä pienet sukulaispoikani.

Pönttötalkoot

Elokuun viimeisenä lauantaina talkoillaan luontokeskuksissa ympäri Suomen Miljoona linnunpönttöä -kampanjan merkeissä. Tuletko mukaan? Minä suunnittelin, että rakentaisin mökille tällaisen uudentyyppisen sorsan pesäpöntön.

Avoimia ovia luomutiloilla
Luomutilat ympäri Suomen pitävät oviaan auki yleisölle klo 12 - 15. Tiloilla pääset tutustumaan luomuviljelyn saloihin, kokemaan eläimellisiä elämyksiä ja pistäytymään luonnollisessa pop up -kahvilassa. Taidanpa minäkin pistäytyä lähitilalle, kuka tulee kaverikseni? Heti sain viisiäänisen vastauksen: Mää-ää!
 

Talkoilua Suomen luonnon puolesta

Vapaaehtoiset ympäri Suomen jalkautuvat vieraslaji- ja ennallistamistalkoisiin, joissa suojellaan arvokasta luontoamme. Talkoovoimin torjutaan ja hävitetään myrkyllisiä jättiputkia sekä säilytetään niittyjen harvinaistuneita tai uhanalaisia eliöstölajeja niittämällä ja raivaamalla niille tilaa. Autettavia lajeja ovat muun muassa kissankäpälä, lehtovirmajuuri ja ukontulikukka sekä valtakunnallisesti silmälläpidettävä ketoneilikka.

Sammonlahden ja Skinnarilan kosteikoilla Lappeenrannassa voi kitkeä jättipalsamia milloin vain heinäkuun alusta loppusyksyyn saakka - vaikkapa juuri Suomen luonnon päivänä.

Satupolut ja luontopuuhat kutsuvat
Suomen luonnonsuojeluliitto vie yhdessä Ekokemin kanssa koko perheen lumoaville satupoluille. Tämä kuva on Saimaan rantapolulta, jonka varrella asustelee ilmeisesti metsätonttu.
 

Luonto on elämys kaiken ikää

Viedään ulos heidät, jotka eivät itsekseen pääse retkelle! Suomen luonnonsuojeluliiton ja Ekokemin Pappa pitkospuille, mummo marjaan -luontopäiväkonsepti antaa vinkkejä ja auttaa tarjoamaan luontokokemuksia ikäihmisille.

Sieniretkiä

Metsä on sieniä pullollaan ja sienet hurmaavat Marttojen sienipäivän tapahtumissa. Tervetuloa sieniretkelle tai tunnistamaan metsän antimet! Meidän perheen sienikori on täyttynyt suppilovahveroista ja mustistatorvisienistä.

Neljä Luonnon päivää vuonna 2017

Ensi vuonna Suomessa järjestetään neljä yhdessä tekemisen ja luontoon yhdessä menemisen päivää. Talviluonnonpäivänä 4.2.2017 sukelletaan talveen ja nautitaan lumisesta luonnosta retkeillen, hiihtäen tai talvitulien ääressä. Keväisenä Luonnon päivänä 20.5.2017 villiinnytään luonnosta kaikilla aisteilla ja maistetaan luonto. Luonnonyön päivänä 17.6.2017 rakastutaan kesäyöhön. Silloin vietetään myös Luonnonkukkien päivää ja juhlitaan Suomen 40. kansallispuiston avajaisia. Juhlinta huipentuu Suomen luonnon päivänä 26.8.2017, jolloin kuorot kajauttavat kansallispuistoissa, nostetaan malja Suomen luonnolle ja juhlitaan luonnon helmassa tulien äärellä.

Tämän maiseman syliin synnyin
metsän kämmenelle
Opin hengittämään sen tahtiin
Syvään. Kiireettä.
Opin sen askeleet. Laulut.
Sen osaksi juurruin.
Opin näkemään metsän puilta,
puut metsältä.
Kuulemaan perhosen lennon,
näkemään tuulen liitelyn
niityn yllä.
Nyt
missä tahansa
mutta kotona tässä maisemassa.

Maaria Leinonen

 Lähteenä Suomen luonnon päivä -hanketta koordinoiva Metsähallitus, Luontopalvelut; Runo Maaria Leinonen.
 

LUE LISÄÄ

Hiirenvirnoja ja niittynätkelmiä

Kouluaikaan kasveja kerätessäni ihmettelin, miksi liki saman näköisistä kasveista toiset ovat nätkelmiä ja toiset virnoja. Myöhemmin minulle selvisi, että molemmat lajit ovat kyllä hernekasveja, mutta eri sukua. Sen sijaan koko heimolle on yhteistä tarttumaeliminä toimivat kärhet ja palkomainen hedelmä.

Hernekasvit ovat kasvimaailman kolmanneksi suurin heimo, johon kuuluvat muun muassa tärkeät viljelyskasvit herne, papu ja linssi. Toisaalta hernekasveissa on myös paljon myrkyllisiä lajeja, kuten kaikki Suomessa tavattavat virnat ja nätkelmät.

Hiirenvirnan rento varsi kiipeilee kohti valoa muuhun kasvillisuuteen tukeutuen, niinpä niistä usein muodostuu sinisiä pehkoja, kun kymmenien hiirenvirnojen varret kietoutuvat toisiinsa. Hiirenvirna on tutuimpia hernekasvejamme ja yksi kaikkein yleisimmistä niityillä kasvavista lajeista.

Hiirenvirnan näyttävissä sinivioleteissa kukkatertuissa voi olla jopa 40 perhosmaista kukkaa. Kukista tulee aikanaan palkoja ja paloissa kypsyy pallomaisia, sitkeäkuorisia siemeniä, joita kansa on siementen pienen koon vuoksi kutsunut hiiren herneiksi. Niitä ei kannata syödä herneiden pienen koon ja lievän myrkyllisyyden takia. 

 

Metsävirna on puolestaan sukunsa kookkain laji ja saattaa parhaimmillaan tavoitella liki parin metrin korkeuksia. Rentovartisena se ei tähän kuitenkaan itse pysty, vaan tukeutuu muuhun kasvillisuuteen, kuten puihin.

Huomioni kiinnittyi viime kesänä eteläkarjalaisen metsän reunassa tuntemattomaan hernekasviin, jolla oli vaaleat, hyvin erottuvat kukat. Kasvi osoittautui metsävirnaksi, joka kasvaakin useimmiten lehtomaisten metsien laidoilla tai aukkopaikoissa, koska se tarvitsee runsaasti valoa. Metsävirnan ominta kasvuympäristöä on Lounais- ja Etelä-Suomessa, mutta se on alueellisesti uhanalainen laji.

Metsävirnan valkoisen kukan ylin terälehti eli purje on hyvin näkyvä mainos hyönteisille. Kukissa olevat sinertävät juovat, niin sanotut mesiviitat osoittavat pölyttäjille mesilähteen suunnan, joskin metsävirna kelpuuttaa pölyttäjikseen vain raskaat mehiläiset ja kimalaiset.

Hernekasvien suvun ainoa keltakukkainen laji vakinaisessa kasvistossamme on niittynätkelmä. Sen nimeen on liitetty kansan suussa monia eläimiä: niittynätkelmä on omistettu suomen kielessä ainakin hiirelle, rotalle, koiralle ja jänikselle, jopa heinäsirkalle, myös lintuihin viitataan joissakin nimissä.Toiset vanhat lisänimet korostavat kasvin ehkä ilmeisintä ominaisuutta, hehkuvan keltaisia kukkia, mutta eräät nimistä, kuten kuninkaankäpälä tai suutelusheinä, vaativat jo enemmän tulkintaa - ehkä keltaisessa kukinnossa on suorastaan kuninkaallista loistoa tai kukan teriössä voi nähdä pusuun mutristetun suun.

Niittynätkelmä kasvaa aurinkoisilla niityillä, tienvarsilla, heinäpelloissa ja ruohoisissa metsissä. Lehdissä olevilla kärhillään kasvi tarttuu mihin tahansa tukeen tai omiin varsiinsa muodostaen läpitunkemattomia takkuisia kasvustoja, usein yhdessä sinikukkaisen hiirenvirnan kanssa. Niittynätkelmää käytetään rehuna sen valkuaisainepitoisuuden takia, siitä on myös keitetty teetä käytettäväksi hengitystievaivoihin.

Arto Paasilinnan Jäniksen vuodessa on niittynätkelmälläkin roolinsa: Vatanenhan joutui etsimään seuralaiselleen niittynätkelmiä rehuksi matkatessaan jäniksen kanssa ympäri Suomea.

 

Vaaleanpunakukkainen metsänätkelmä on paikoin melko yleinen Etelä-Hämeessä ja Etelä-Savossa sekä Etelä-Karjalassa erityisesti Salpausselkien liepeillä, harvinaisena se kasvaa tämän alueen länsi- ja pohjoispuolella. Suomessa metsänätkelmä on kuitenkin levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla.

Metsänätkelmä suosii valoisia, lämpimiä ja jopa kuivia kasvupaikkoja, kuten harvapuustoisia rinteitä ja metsien aukkopaikkoja, joille kasvi luo ulkomuodollaan etelän eksotiikkaa. Metsänätkelmän koreat kukat ja erikoinen ja maata myötäilevä särmäinen versonrakenne kiinnittävät helposti satunnaisenkin kulkijan katseen, niin kuin minun huomioni heinäkuussa. Pysähdyin, ihmettelin ja ihastelin - mieleeni tuli ensimmäiseksi metsään karannut hajuherne. Oletkos sinä nähnyt tämän kasvin?

Hiirenvirna,
hento,
rento,
sinistä ja purppuraa,
palkoveneitä,
tuulen henki,
kesän aalloilla
keinuttaa.
Kukahan
siemenet
syödä saa? 

Tuula Korolainen

Lähteitäni ovat: LuontoPortti; Suomen Luonto/Kasvit osa 1; Tuula Korolainen, Kuono kohti tähteä, Hiirenvirna.

LUE LISÄÄ

Kasapäin kantarelleja ja muutama hapelo

Tiesitkö, että kantarellia kasvaa Pohjois-Euroopan lisäksi kaikkialta maailmassa Aasiaa ja Afrikkaa myöten? Kotimainen kantarelli ei ole parasta vain siksi, että se on kaikkien vapaasti kerättävissä, vaan myös sen puhtauden ja maukkauden vuoksi. Toukat eivät kantarelleista pidä, joten tätä todellista lähiruokaa on ilo niin kerätä kuin valmistaakin. Vanhoissa sienioppaissa kantarellia eli keltavahveroa kutsutaan keltasieneksi tai ruskosieneksi.

Kantarelli on helppo tunnistaa sen keltaisesta poimuisesta lakista. Keltavahvero on hyvin paikkauskollinen, sitä voi löytää kasvamasta runsaina ryppäinä samasta paikasta vuodesta toiseen. Tänä vuonna kantarellisato on erikoisen runsas, sillä kun menet sienestämään, korisi on nopeasti täynnä metsän keltaista kultaa.

Kantarellin satokausi on usein pitkä; kesäkuussa keräsin monen muun sienestäjän lailla ensimmäiset keltavahverot ja niitä riittänee myöhäiseen syksyyn, mikäli sääolot pysyvät nykyisellään.

 

Kantarelleja kasvaa varsinkin seka- ja lehtipuumetsissä koivujen liepeillä yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa. Se on laajentanut kasvualuettaan muutamassa vuosikymmenessä satoja kilometrejä etelästä pohjoisemmaksi. Kun olin lapsi, Pohjois-Savossa oli suuri ihme, jos joku onnistui löytämään kantarellin tai kaksi – nyt niitä kasvaa sielläkin ihan kerättäväksi asti.

Keltavahveroa eniten muistuttava sieni on valevahvero, joka on kantarellin tavoin kuoppakeskustainen ja trumpetinmuotoinen. Valevahvero on kuitenkin kuivakampi ja nahkaisen sitkeä sekä väriltään selvästi oranssi, kun taas kantarelli on keltainen. Valevahvero on lahottaja, joka kasvaa lastukasoilla pururatojen varsilla, kantarelli on puolestaan koivun juurisieni. Vahingossa nautittuja valevahveroita ei kuitenkaan tarvitse säikähtää, sillä ne ovat vaarattomia, mutta mauttomia ja kumimaisia.

 

Keltavahvero on Suomen arvostetuimpia metsäsieniä, se on myös Eviran suosittelema erinomainen ruokasieni. Kantarelli on maailmallakin hyvin haluttu, esimerkiksi Kiinassa keltainen herkku luokitellaan lääkinnälliseksi sieneksi. Kantarellin sanotaan ehkäisevän muun muassa silmätulehduksia ja hämäräsokeutta, sillä siinä on erittäin paljon D-vitamiinia. Lisäksi sienessä on C-vitamiinia ja karoteenia sekä runsaasti kivennäis- ja hivenaineita, mutta rasvaa vain noin puoli grammaa sadassa grammassa.

 

Viime viikolla olin etsiskelemässä sieniä kolmivuotiaan sukulaislapsen kanssa. Kantarelleja emme nähneet, mutta kun pikkutyttö näki tämän punaisen sienen, hän halusi tietää, mikä se on. Vastasin, että hapero. Hän sanoi, ai hapelo. Se ei ole mylkyllinen sieni. Olin iloisesti yllättynyt tämän pikkuneidin sienitietoudesta, ehkäpä saan hänestä sienestysseuraa tulevaisuudessakin.

 

Nyt saa siis paistinpannulle kantarellin lisäksi esimerkiksi kangas- ja isohaperoa. Tatitkin nostavat päätään, kälyni löysi jo koivunpunikkitatteja ja herkkutatteja.

Huomasin taannoin, että keltavahvero on kuvattuna tulevan syyskuun yhdeksäntenä päivänä julkaistavissa postimerkeissä. Keltavahveron lisäksi Ruokasieniä-postimerkkivihkossa esitellään Suomen metsäsienistä isohapero, mustatorvisieni, kuusenleppärousku ja tuoksuvalmuska eli matsutake. Posti on suunnitellut vihkon tiiviissä yhteistyössä sienitietoutta edistävän Sieni-ihmiset ry:n kanssa.

Pikku-Karviksen runo
Sieniä on monia
isoja ja somia.
Herkkusieni, lehmäntatti niitä syö myös naapurin pappi.
Kanttarelli, pikkusieni,
torvisieni... 

Kotihiiri

Lähteet: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira; Kotimaa 9.7.2016; Maaseudun Tulevaisuus 11.7.2016; Satokausikalenteri, Kotimaiset kasvikset; Posti; Yle-uutiset Kuopio 28.6.16/Pohjois-Savon Sieniseuran asiantuntija Kirsti Eskelinen; Kotihiiri.com.

LUE LISÄÄ

Puusta se pieni oravanpoikakin ponnistaa

Eräänä päivänä huomasin ilokseni, että pienen pieni oravanpoika oli ilmestynyt pihapiiriimme. Vaikka oravat käyvät talvisaikaan syömässä säännöllisesti pähkinöitä pihassamme, tämä on ensimmäinen kerta, kun onnistun näkemään niiden poikasen!

 

Tämä utelias oravanpoika ei välittänyt minusta laisinkaan, vaan leikki männyn juurella omia leikkejään pieni oksan pätkä käpälissään välillä sen kuorta järsien. Yhtäkkiä väsymys iski ja pienokainen nukahti kesken leikkiensä – näinhän tekee ihmislapsikin. 

 

 

 

Kun pienokainen oli nukkunut tarpeekseen pehmeällä sammalvuoteella, se heräsi ja jatkoi leikkimistä siitä, mihin oli jäänyt. Muutama päivä sitten näin lehdessä kuvan oravanpojasta, joka oli mennyt talon avonaisesta terassin ovesta sisään olohuoneeseen ja nukahtanut siellä sohvalle. Kun nukuttaa niin nukuttaa!

Juhannuksen jälkeen näin toisen poikasen hyppelemässä pihakeinusta pihlajaan ja taas takaisin. Parivaljakko tutki innokkaasti ympäristöään, maisteli kaikkea mitä löysi ja kiipeili jo niin vilkkaasti, että valokuvaaja ei pysynyt matkassa.

Ensimmäiset kymmenen päivää oravanpojat ovat kuin karvattomia, pitkähäntäisiä hiiriä, joilla on suhteettoman suuret käpälät. Silmät avautuvat poikasten ollessa neliviikkoisia, siihen mennessä niille on kasvanut tiheä turkki. Oravanpoikaset kömpivät pesästä ulos ensimmäisen kerran liki puolentoista kuukauden ikäisinä, ja pian ne aloittelevat kiipeilyharjoituksia kotipesänsä lähettyvillä.

Kuvat näistä pikkukurreista otin juhannuksen aikoihin, joten päättelin niiden syntyneen touko-kesäkuussa. Oravanpojat alkavat syödä kiinteää ravintoa parin kuukauden iässä, vaikka emo imettää niitä vielä jonkin aikaa - ilmeisesti tämäkin poikanen kipitti välillä nauttimaan ravitsevaa äidinmaitoa. 

Nyt nämä oravanpojat ovat jo kasvaneet, ja maahan viskotuista vihreiden kuusenkäpyjen rippeistä päätellen ne ovat ruvenneet syömään myös käpyjen siemeniä. Näin kesällä ruokaa onkin tarjolla yllin kyllin, kun on marjoja, toukkia, hyönteisiä, kukkia, siemeniä ja sieniäkin. 

Kas kuusen latvassa oksien alla
on pesä pienoinen oravalla;
sen poikaset siinä ne leikkiä lyö
ja pikku hampahin siementä syö.

Immi Hellén

 

Lähteet: Rauman Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry.; Riistakolmiot; Immi Hellén, Oravan pesä.  

PS. Muistatko, kun kerroin Pörrötukkaisesta linnunpojasta muutama postaus taaksepäin. Pienen lintusen laji jäi mietityttämään minua, mutta avukseni tuli LuontoPortin lintuvalokuvaaja Jari Peltomäki. Hän tunnisti pienokaisen punarinnan maastopoikaseksi. Lintu on kesäkuun alun kuvissa täplikkäässä nuoruuspuvussa, joten sillä ei ole vielä punaista rintaa. Se saa punaisen rinnan sulkasadon myötä kesän aikana ja samalla höyhenpuvun täplikkyys häviää uusien höyhenten mukana.

LUE LISÄÄ