perjantai 25. marraskuuta 2016

Lehtikuusi ei olekaan kuusi!

Minun kaupunginosassani Sammonlahdessa on lehtikuusipuistikko, jonka on keväällä 1919 istuttanut metsätalousneuvoja August Suninen - näin lukee metsikön reunassa olevassa muistokivessä. Siellä kävin kuvaamassa lehtikuusia huhti- ja toukokuussa sekä marraskuun alussa. 

Pehmeät neulasmaiset lehdet muuttuvat syksyllä vihreistä kellertäviksi ja varisevat talveksi maahan.

Lehtikuuset ovat pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeiden ja viileiden alueiden kesävihantia havupuita, jotka nimestään huolimatta  eivät nykytieteellisen käsityksen mukaan ole kovin läheistä sukua kuuselle vaan kuuluvat mäntykasvien heimoon.

Siperianlehtikuusi ei kuulu Suomen alkuperäisiin puulajeihin, vaan se on tuotu meille maailmalta,  tosin sitä on kasvanut jääkausien välisenä aikana Suomessakin Siperianlehtikuusta on tuotu Suomeen useista ulkomaisista lisäyslähteistä 1700-luvulta alkaen, mutta useimmat maassamme esiintyvät siperianlehtikuusikot ovat peräisin lähellä Terijokea sijaitsevasta Kivennavan kunnan Raivolan kylästä, jossa oli Suomen aikaan Metsäntutkimuslaitoksen koealue.

Käpymäiset emikukat odottavat lähiaikoina siitepölyterveisiä naapuripuusta.

Karjalan kannaksen merkittävimpiä luonnonnähtävyyksiä on Raivolan lehtikuusimetsä, joka tunnetaan myös Lintulan lehtikuusimetsänä.  Se on luonnonsuojelualuetta ja otettiin Unescon maailmanperintölistalle vuonna 1991.

Venäjän laivaston puumateriaalin saannin turvaamiseksi Pietari Suuri halusi perustaa lehtikuusimetsikön lähelle laivastotukikohtaa. Hanke toteutui sittemmin keisarinna Annan aikana 1738, kun Lintulanjoen varteen  istutettiin siperianlehtikuusia.

Kävimme tutustumassa tähän kuuluisaan  Raivolan lehtikuusimetsään juhannuksen edellä. Siellä pisimmät lehtikuuset kurottavat yli neljänkymmenen metrin korkeuteen ja vanhimmat ovat niin paksuja, etteivät mieheni ja minun sormet tahtoneet ylettää vastakkain, kun kokeilimme puun ympärysmittaa.


Varsinaista lehtikuusien levinneisyysalue Suomessa on mahdoton rajata, sillä maassamme esiintyvät metsiköt ovat pienialaisia ja hyvin hajallaan. Siperianlehtikuusta on kylvetty ja istutettu Suomessa aivan Lappia myöten, sillä puulaji menestyy hyvin myös korkeassa ilmanalassa.


Kun Helena-myrsky kaatoi lapsuudenkotini pihalta  Pielavedellä yhden kolmesta kolmekymmenmetrisestä lehtikuusesta, siitä teetettiin sahalla lankkuja. Lankut ovat kauniita; sydänpuu erottuu punaisenruskeana jyrkästi vaaleasta, ruskeaan vivahtavasta uloimmasta puuaineksesta. Koska lehtikuusi on lahonkestävää ja sitkeää, lankuista tehtiin proosallisesti ulkotilan lattia.

Aleksanterin kirkon puiston lehtikuusille
--
Minä tulen kesällä uudelleen
tämän tapulin korkuisen lehtimajan suojaan,
kuuntelen tuulen ääntä ja kuvittelen
kaikkien kauan sitten puiden alta
poiskulkeneiden, jo tähtiin nousseiden elämän.
--
Minä olen pieni tässä kaikessa
käteni eivät yllä puun ympäri
eivät meidän kummankaan kädet.

Lähteet: Helsingin yliopisto. Metsätieteiden laitos; Luonnonvarakeskus Luke; Suomen Luonto. Kasvit. Havupuita; Suomen Sotahistoriallinen Seura ry/sotahistorialliset kohteet; Sirkkaliisa Virtanen, Aamuyöllä Aleksanterin puistossa

2 kommenttia:

  1. Lehtikuusi - lempipuuni! Jykevä, tukeva ja silti niin keveä! Oletko käynyt Punkaharjun tutkimusmetsässä katsomassa Montellin lehtikuusipuistikkoa? Ne on muistaakseni istutettu joskus 1880-luvulla. Alueella on penkki, johon käyn selälleni, jotta voin katsella lehtikuusia alhaalta päin.

    VastaaPoista
  2. Lehtikuusi on siis sinun lempipuusi! Kiitos viestistäsi Tiinatei. Sivistyksessäni on iso aukko, koska en ole tutustunut vielä Montellin lehtikuusipuistikkoon. Asia on korjattava, kun seuraavan kerran käyn Punkaharjun seudulla, ehkä ensi kesänä.

    VastaaPoista