lauantai 23. heinäkuuta 2016

Mustikansinistä ja vadelmanpunaista superruokaa metsästä

Oletko tuntenut tänään kesän makuja kielelläsi? Näinä heinäkuun viikkoina olemme herkutelleet lempeillä mustikoilla ja suloisenmakeilla vadelmilla, mutta nyt nautimme tutuista marjoista silmillä - retkemme alkakoon!



Metsämustikan kukinta voi olla alkukesällä runsas, mutta se ei takaa erinomaista mustikkasatoa. Marjoja voi uhata kuivuus tai halla, mutta tänä vuonna jännitettiin, ehtivätkö pölyttäjät mukaan, koska mustikka kukki pari kolme viikkoa tavallista aikaisemmin. Ehtivät ne, ja tuloksena mustikkaa on tavanomaista runsaammin.



Mustikan marjat kypsyvät yleensä heinäkuun loppupuolella, mutta tänä kesänä mustikoita on päästy maistelemaan jo kuukauden alussa. Juuri nyt mustikat alkavat olla parhaassa poimintakunnossa suuressa osassa Suomea. Satokausi voi kestää pitkään, viime vuonna napsin mustikoita suuhuni lenkkipolun varresta vielä lokakuussa. Mustikka on puolukan jälkeen toiseksi tärkein kaupallinen luonnonmarjamme. Eniten viedään mustikkaa - tätä superfoodia - Kiinaan ja toiseksi eniten Japaniin.

Mustikkaa tiedetään käytetyn jo vuosituhansien ajan hoitokeinona muun muassa ripulissa ja vatsavaivoissa. Lisäksi tästä metsän ilmaisesta superruuasta tiedetään olevan hyötyä verenkierrolle, aivoille ja silmille. Mustikoita voitaisiin poimia nykyistä enemmänkin, sillä tutkijoiden mukaan niistä vain joka kymmenes tulee hyötykäyttöön.

Taivaan merta, mustikkaa,
sitä et voi unohtaa.
Se on sininen...


Metsävadelmakasvustot puolestaan valloittavat aukeat nopeasti hakkuiden jälkeen. Yleensäkin ne suosivat valoisia paikkoja, kuten kivikkoja ja mäen rinteitä sekä teiden vierustoja. Vadelma kasvattaa vain vartta ensimmäisenä kasvuvuotenaan, toisena vuonna se sitten kukkii ja tekee marjoja.


Vadelmaa sanotaan myös vaapukaksi ja vatuksi. Kerran mietin, miten nimitetään näiden marjojen kasvupaikkaa, vadelmilla se on vadelmikko, vatuilla vatukko, entäs vaapukoilla?

Mökkimme vieressä on hakkuuaukea,ja se on juuri nyt hukkua vaapukoihin, samoin niiden kerääjä, sillä ämpärillinen on hetkessä täynnä punaisia tuoksuvia marjoja.




Mustikoita ja vadelmia voidaan käyttää kotitalouksissa hyvin monella tavalla, samoin teollisesti. Sain vastikään tuliaisiksi tyttäreltäni mustikkamarmeladeja, siinäpä mielenkiintoinen uutuus. Vadelma on paitsi kauniin värinen ja hyvänmakuinen, myös erittäin terveellinen. Sitä on aikoinaan käytetty kuumerohtona ja vatsavaivoissa, ja nykytieto tukee tätä uskomusta, koska vadelmissa on erittäin paljon kuitua. Nykyisin väitellään kovasti ravintolisien imeytymisestä, mutta varma keino saada kaikki tarvittavat ravintoaineet on syödä suunnilleen kourallinen marjoja päivittäin. 

Kun mustikan ja vadelman marjat säilötään yhdessä, saadaan kuningatarhilloa.

Vattukuoriaisen toukka eli tutummin vattumato on vadelman yleisin tuholainen. Se syö lehtiin ja nuppuihin reikiä, mutta tavallisesti me vadelmien poimijat näemme tämän valkean madon itse marjassa. Alla olevassa runossa puhutaan pelkästään vattumadosta, mutta minä sanoin lapsena ja sanon nytkin pientä valkeaa kaveria vadelmassa vattu-Viljamiksi.


Vattumadon talo

En tiedä mitään sievempää
kuin vattumadon talo.

Punaiset seinät siinä on
ja katto, ja punainen valo
punaisen ikkunaruudun takaa
punaiseen kammariin paistaa.

Vattumato sohvalla istuu
ja punaista puuroa maistaa.
Kukapa voisi kuvitella
herkkuja ruokapöydän!

- Minäkin muutan vaapukkataloon,
kun tarpeeksi suuren löydän!

Hannele Huovi, osa Väriarvoituksia-runosta; Helsingin Sanomat 22.7.2016; Keventäjät; Maaseudun Tulevaisuus 2015; Marjatta Kurenniemi, Vattumadon talo; Savon Sanomat 2013; ViherPiha

4 kommenttia:

  1. Superruuan perässä olemme olleet monta päivää. Herukatkin alkavat kypsyä samaan syssyyn, eikä enää oikein tiedä, mihin pensaaseen päänsä pistäisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama siellä kuin täälläkin. Sormet sinisinä poimitaan suuria meheviä mustikoita Utulan maisemissa ja seuraavana päivänä herkullisia vadelmia oman mökin vierestä. Viinimarjoja olen kerännyt pari kertaa, tänä aamuna viimeksi mustaherukoita. Kaikki siis todellakin tänä kesänä samaan syssyyn. Hyviä retkiä superruuan perässä Tiinatei ja D!

      Poista
  2. Piti vielä lisätä, että Satun puutarhaan pääsee tutustumaan Puutarhapäivänä 7.8.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos päivämäärätiedosta. Katsoin blogistasi Satun puutarhan kuvia vastikään, eräänä kesänä kävinkin hänen kauniissa pihassaan avoimien ovien (pitäisikö sanoa avoimien porttien) päivänä.

      Poista