Lepakkobongaus 29. - 31.7.2016

28 heinäkuuta 2016

Miltä kuulostaisi lepakoiden bongaaminen tulevana perjantai-, lauantai- tai sunnuntai-iltana auringon mentyä mailleen? Lepakkojen vilkkain saalistusaika alkaa noin tunnin kuluttua auringonlaskusta ja jatkuu siitä muutaman tunnin eteenpäin. Parhaita ovat pilviset yöt, kun on melko pimeää ja lämmintä.

Lepakot viihtyvät vesistön lähellä olevissa puistoissa, Lappeenrannassa lepakoita voi havaita esimerkiksi Huhtiniemen, Sammonlahden ja Skinnarilan ranta-alueella, koska siellä on rehevää metsää. Mikäli harvinaisemmat lepakkolajit kiinnostavat, tällöin suosittelen suuntaamaan Imatran Vuoksen ympäristöön.


Lepakoita voi havainnoida silmämääräisesti ja rajata mahdollisia lajeja vaikkapa lentopaikan ja -korkeuden perusteella, esimerkiksi pohjanlepakko saalistaa usein puiden latvusten välillä, vesisiippa puolestaan parinkymmenen sentin päässä vedenpinnasta.

Havainnoimiseen voi myös käyttää erityistä laitetta, lepakkodetektoria, joka muuntaa lepakoiden lähettämät ultraäänet ihmiskorvin kuultaviksi. Detektorin avulla voi tunnistaa lepakkolajeja, sillä lajit lähettävät ultraääniä eri taajuudella.

Suomen Lepakkotieteellinen yhdistys järjestää nyt kuudennen kerran kaikille avoimen Lepakkobongaus-tapahtuman, erityistä asiantuntemusta ei siis vaadita. Tapahtuman ideana on havainnoida lepakoita yhden tunnin ajan omavalintaisessa paikassa, olkoon se vaikkapa kesämökki, puisto tai järven reuna. Bongaustulokset ilmoitetaan yhdistyksen verkkosivuille tulevalla lomakkeella. Samassa osoitteessa on myös lisätietoa sekä lepakoista että yhdistyksestä. 

Nahkasiipi mökkinaapurina tai kotipihassa olisikin hyvä asia, sillä lepakkoa hurjempaa hyttysimuria saa etsiä!

Lähteenä käytin lepakkotutkija Karri Kuitusen haastattelua Vartissa 27.7.2016.

Lähetä kommentti