sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kellokukkien sineä

Siniset kellokukat kuuluvat erottamattomasti suomalaiseen kesämaisemaan. Kellokukkien latinankielinen nimi Campanuláceae tarkoittaa pientä kelloa, suomenkieliset nimet antavat puolestaan vihjeen kukan koosta: isokukkaiset lajit on useimmiten omistettu isoille eläimille, pienikukkaiset pienille. Harakankello, kissankello... montako kellokukkaa sinä tunnet?

Suomessa on neljä kellokasvien sukua ja niissä viisitoista lajia, tästä joukosta esittelen alla olevat kuusi kukkasta.




Harakankello on tullut maahamme ilmeisesti jo kauan sitten ihmisen mukana, mikä näkyy vieläkin lajin kasvupaikoissa. Se kasvaa oikeastaan vain ihmisen tavalla tai toisella muokkaamissa avoimissa ympäristöissä, tosin se on kasvualustansa suhteen melko vaatimaton ja tulee toimeen vähilläkin ravinteilla. Se on siis joka paikan kello, luultavasti tutuin meille kaikille.

Vuohenkellon erottaa muista kellokasveistamme melko helposti pitkän, toispuolisen, nuokkuvakukkaisen kukintonsa avulla. Vuohenkello leviää helposti myös siemenestä ja päätyy uusiin paikkoihin esimerkiksi heinäsiemenien, mullan- ja maansiirtojen mukana. Vuohenkello onkin kotiutunut luontoomme, muun muassa tienvarsille, joutomaille ja lehtomaisiin metsiin. Näin ensimmäisen vuohenkellon muutama vuosi sitten, mutta nyt huomaan niitä tavan takaa.

Vuohenkello on sukunsa harvoja hyötykasveja: sen mukulamaisen turpea juurakko on syötävä ja muistuttaa maultaan palsternakkaa. Myös lajin nuoria lehtiä on Pohjoismaissa ennen vanhaan syöty salaattina.

Varsankello on suhteellisen harvinainen luonnonvaraisena ja kasvaa vain Lounais-Suomessa sekä Ahvenanmaalla metsänreunoissa ja lehdoissa. Muualla sitä tavataan lähinnä puutarhan karkulaisena, lieneekö tämä Savonlinnassa valokuvaamani yksilökin lähtöisin jonkun pihamaalta. Varsankello on minulle ihan uusi tuttavuus, vain parin viikon takainen.

Peurankello on levinneisyydeltään selvästi kaakkoispainotteinen kasvi, joka on yleisimmillään Järvi-Suomen alueella. Peurankello on alkujaan vieraslaji Suomessa. Se on hyötynyt selvästi ihmisen toiminnasta eli sitä on siirretty melko yleisesti puutarhoihin ja se on levittäytynyt sitä kautta myös teiden varsille, ihan luonnontilassa olevilla alueilla sitä tavataan aika harvoin. Mielestäni peurankello on runsastunut huomattavasti viime vuosina tai sitten kiinnitän niihin nykyisin enemmän huomiota. Meidänkin kotipihaan on tänä kesänä ilmestynyt yksi peurankello, se lopettelee juuri kukintaansa.

Kurjenkello on komeimpia luonnonkukkiamme, ja sitä onkin jo 1600-luvulla kasvatettu perennana näyttävien kukkiensa vuoksi. Kurjenkellon pölyttäjinä toimivat kimalaiset, kärpäset ja kookkaat mehiläiset, jotka etsivät suurista kelloista mettä ja siitepölyä sekä suojaa sateella ja tuulella. Mielestäni kurjenkello näyttää isolta kissankellolta, sillä sen sininenkin on samaa väriä. Sain ehjinä kuvaan vain nämä muutamat kurjenkellot, sillä suurin osa kukista oli kärsinyt kovista sateista.

Kasvi on yleisin Lounais- ja Etelä-Suomessa, mutta tiedän Lappeenrannan ja Joutsenon seudulla pari paikkaa, joissa kurjenkelloja kasvaa. Ensikohtaamiseni kurjenkellon kanssa tapahtui kymmenkunta vuotta sitten, kun  ajelin pitkin kyläteitä, joita reunustivat laajat kissankellokasvustot. Kun pysähdyin keräämään kissankelloja, silmiini osui niiden seassa ikään kuin  herttaisen kissankellon kauniita isosiskoja. Ihastuin niihin heti ensi silmäyksellä!
 




Kissankello on lempinimensä ansainnut, paitsi kauneudellaan, myös yleisyydellään ja laajalla levinneisyydellään, kasvaahan se koko maassa. Nämä kissankellot soittelevat lempeästi tuulessa mökkitieni varressa, viihtyväthän ne nimenomaan kuivilla ja aurinkoisilla paikoilla.

Vaikka kissankello on lajilleen helposti tunnistettavissa, se on meilläkin erilaistunut ainakin viideksi eri alalajiksi tai roduksi. Kissankellosta, kuten useista muistakin kellolajeista, tunnetaan myös valkokukkaisia muotoja.

Kissankello on Keski-Pohjanmaan maakuntakukka.

Kissankellojen ääni soi,
sen äänen keijukaiset loi,
kun varresta kukkaa varistain,
soiton soittivat sunnuntain.

Lähteenäni oli LuontoPortti; Runon on kirjoittanut Aaro T.K.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti