torstai 23. kesäkuuta 2016

Kaulushaikaran puhallinsooloja

Jos puhallat lasipullon suuhun, saat aikaan äänen, joka muistuttaa kaulushaikaran soidinääntä. Olen kävellyt mieheni kanssa paljon pitkin Saimaan rantaa Lappeenrannassa huhti-toukokuussa ja kuullut lenkkipolulla kaulushaikaran matalataajuuksisen soidinpuhalluksen joskus hyvinkin läheltä. Olemme yrittäneet tähystelläkin haikaraa, mutta laihoin tuloksin. Viimeksi kuulin tuon soidinäänen Pohjois-Savossa kesäkuun alkupuolella.

Haikaran kumea reviiripuhallus on niin voimakas, että se voi kuulua tyynellä ilmalla jopa viiden kilometrin päähän vettä pitkin. Ääni voi olla tuttu monelle, mutta kuka on nähnyt itse kaulushaikaran?


Kaulushaikaraa ei voi sekoittaa mihinkään muuhun lajiin Suomessa. Se on kooltaan kanahaukkaa isompi ja sen siipiväli on yli metrin, ruumiinmuoto on tanakka, jalat melko pitkät ja kaula paksu. Kaulushaikaroiden määrä on kasvanut tasaisesti 1980-luvulta, ja niitä saattaa nykyisin olla 1000 –1500 paria, kanta on siis elinvoimainen.

Kaulushaikara on rauhoitettu ja se pesii harvalukuisena rehevillä ruovikkoalueilla Etelä-Suomessa, siellä sen parhaat pesimispaikat ovat Parikkalan Siikalahdella ja Lahden Vesijärvellä. Haikara elää piileskellen tiheissä järviruokokasvustoissa, joiden valoihin ja varjoihin sen kelta-ruskea-mustaviiruinen höyhenpuku sulautuu erinomaisesti. Jos kaulushaikara epäilee vaaraa, se tekeytyy mahdollisimman kapeaksi. Kun pää ja kaula sojottavat suoraan ylöspäin, lintua on hyvin vaikea erottaa ruokojen seasta. Jotta hämäys olisi täydellinen, kaulushaikara huojuttaa yläruumistaan tuulen keinuttamien ruokojen tahtiin. Vasta viime tingassa se hypähtää siivilleen.

 




Kaulushaikara on erittäin vaatelias pesimisympäristöstään, mutta paikkauskollisena se palaa pesimään samoille seuduille joka kevät. Kaulushaikaranaaras huolehtii yksin poikasista, jotka ovat pesässä parisen viikkoa ja siirtyvät sitten ympäröivään ruokometsään.

Kaulushaikaran voimakkaat, pitkäkyntiset jalat sopivat hyvin kahlailuun. Se astelee hitaasti vesikasvien seassa, eikä pehmeä höyhenpeite kahise ruokoihin sen saalistaessa kaloja ja sammakoita tikarimaisella nokallaan
. 
 




Huhtikuun lopulla mieheni kuuli mökillä kaulushaikaran puhalluksen, joka oli hieman voimakkaampi kuin aiempina viikkoina kuultu soidinääni. Niinpä hän otti kiikarit ja rupesi tähyilemään, voisiko haikaran nähdä jossakin lähirannalla. Sitten hän havaitsi jotain mielenkiintoista: kaulushaikara oli omassa rannassa!





Onnistuimme kuvaamaan kaulushaikaraa lähes tunnin. Tässä on tiivistetty kooste tuosta ajasta, koska se pysytteli paikallaan, ainoastaan silmät liikkuivat ja pari kertaa se käänsi päänsä toiseen asentoon. Lopulta lintu lähti kävelemään rantaa pitkin kohti ja piiloutui kaislikkoon. Näkyi kaulushaikara osaavan uidakin, kun se siirtyi kaislikosta matalalle vedessä olevalle kivelle.



Kesäkuun puolen välin jälkeen havaitsin - ensimmäistä kertaa elämässäni - kaulushaikaran lentämässä, kun se teki verkkaisen kierroksen mökkilahtemme yllä, ehkä se oli etsimässä ruokaa poikasilleen.


Merikarvian kaulushaikara

Merikarvian kaulushaikara kirjoittaa pullopostia Troolari enolle:
Kaikki kalasatamassa ennallaan.
Kivitaskun tasku on rikki, harakka näkee huonosti, piisami pitää kauppaa.
Lokin nokkauni kimaltaa ulapalla.
Käki heitti kuperkeikan, kettu kärrynpyörän.
Kissa tutustui perhoseen.
Kaikki kalasatamassa ennallaan.
Tänään maataan laiturilla, huomenna kalliolla.

Lähteet: Juhani Lokki ja Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; LuontoPortti; Suomen eläimet. Linnut; Reetta Niemelä 2005

2 kommenttia:

  1. Voi, miten upea juttu! Hienoja kuvia ja video! Meidän järvemme toisessa päässä pesii kuulemma kaulushaikara, mutta en ole koskaan nähnyt. Hyvää juhannusta teille molemmille! Ja kaulushaikarallekin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksistasi Tiinatei. Terveiset kerrotaan kaulushaikarallekin, jos se onnistuttaisiin vielä näkemään. Tuokin kuvattu ja videoitu tapaaminen oli onnenkantamoinen.

      Poista