tiistai 15. maaliskuuta 2016

Talventörröttäjät

Kesän kääntyessä syksyyn valtaosa kasveistamme hautautuu ensin lehtien ja sitten lumipeitteen alle. Poikkeuksena ovat talventörröttäjiksikin kutsutut ruohovartiset kasvit, jotka ovat ns. talvisiementäjiä. Törröttäjät siis karistavat siemenensä usein vasta hangen pinnalle, jolloin tuuli kuljettaa ne mahdollisimman kauas emokasvistaan. Innostuin kuvaamaan talventörröttäjiä niin Lappeenrannassa ja Imatralla kuin Ruokolahdellakin. Talviset kävelyt lähimetsien reunamaastossa ja hiihtoretket Saimaan rantaan tarjosivat upeita luontoelämyksiä, jotka nyt haluan jakaa kanssasi.



Vuohenputki kasvaa niin aukeilla joutomailla kuin metsänreunassakin, se on myös puutarhojen sitkeä rikkaruoho. Vuohenputken kukat ovat laajana sarjana latvassa samalla tavalla kuin koiranputkellakin. Kuvassa vuohenputken sateenvarjosta on enää riekaleet ja muutama siemen jäljellä.



Seittitakiainen on näyttävimpiä ja kookkaimpia talvisiementäjiämme, lisäksi se on Suomen yleisin takiaislaji. Kasvin mykeröissä on väkäsiä, jotka tarttuvat helposti eläinten turkkiin, niinpä eläimet levittävät huomaamattaan kasvia laajalle alueelle. Kiusaakin noilla takiaismykeröillä voi tehdä; kukapa pojankoltiainen ei olisi joskus heitellyt inhottavan takertuvia takiaispalloja tyttöjen niskaan tai päinvastoin..



Hevonhierakka kasvaa pientareilla ja joutomailla yleisenä koko Suomessa. Vaikka hierakka on yli metrin mittainen, se on kesällä aika huomaamaton ja pääsee oikeuksiinsa vasta ruskeana talven hankia vasten.



Pietaryrtin kovaksi puutuneet varret törröttävät korkeidenkin nietosten läpi ja säilyvät vaivatta seuraavaan kasvukauteen. Nimitin lapsena tätä keltakukkaistaa kasvia nappikukaksi, koska sillä ei ole ollenkaan terälehtiä. Pietaryrtin kukinnoissa voi haistaa myös talvella voimakkaan yrtin tuoksun, ei siis ole ihme, että kasvia onkin käytetty entisaikana mausteena.



Järviruoko eli ryti on Suomen ainoa ruokolaji. Järviruokoa kutsutaan usein kaislaksi, vaikka järvikaisla onkin aivan eri laji. Järviruoko kasvaa miltei jokaisen järven rannalla, mutta myös rantaniityillä, ojissa ja suon reunoilla. Vesistöjen rehevöityminen on parantanut ruo´on elinmahdollisuuksia, ja se onkin vallannut useita järvenlahtia. Toisaalta nämä ruovikot tarjoavat elinympäristön niin monipuoliselle lintulajistollemme kuin myös luonnoneläimillemme.

Kun ruo´on lehdet kuihtuvat syksyllä, parimetrisen korren päähän jää pitkä kukintoröyhy, jonka purppurainen väritys muuttuu alkutalvesta kellanruskeaksi. Siemenhahtuvat irtoavat kukinnosta vasta myöhään kevättalvella ja lähtevät tuulen mukana uusille kasvupaikoille.

Järviruo´ot ovat kauniita myös kodin sisustuksessa, onpa sen kuivuneista kaisloista tehty himmeleitäkin. Materiaalia on saatavana yllin kyllin, ja sitä voi kerätä jokamiehen oikeudella kaikkialta muualta paitsi toisen pihapiiristä.



Osmankäämi on rehevien kosteikkojen näkyvä ja huomiota herättävä kasvi. Osmankäämiä on aikaisemmin hyödynnetty monin tavoin kotitalouksissa: Siitä on käytetty versot ja kukinnot vihanneksiksi, juurakko jauhettu jauhojen jatkeeksi ja siemenistä puristettu öljyä. Pampulan haivenista on saatu eristettä ja tyynyjen täytettä sekä lehdistä hyvää karjanrehua. Uudempaa perua on kasvin käyttö sisustuksessa järviruokojen tapaan. Osmankäämiä saakin kerätä vapaasti, sillä se on rauhoittamaton kasvi.

Osmankäämi on runsastunut erityisesti parinkymmenen viime vuoden aikana ja leviää jatkuvasti uusille seuduille, kun kevyet siemenet lentävät talvella tuulen mukana ihmisten luomille kosteikoille ja ojanvarsille. Se onkin yksi eniten ihmisen toiminnasta hyötyneistä kasveista Suomessa.

Siemenet kysyvät lupaa

Siemenet kysyvät lupaa lähteä
lupaa tippua kosteaan maahan,
sadat siemenet tutkivat tuulta,
tunnustelevat aurinkoa pinnallaan,
kuuntelevat varsien rapinaa,
kuorensa jännittynyttä hiljaisuutta.

On melkein oikea aika,
on aika hypätä tuntemattomaan,
aika siirtää sukupolvia yli hetken,
yli sen mahdottoman hetken,
kun mikään ei ole enää varmaa,
kun äiti ei enää kanna,
äiti ei enää jaksa, kantaa siemeniään.

Ohieletyn kesän jälkeen on hiljaisuus
ja kuolema nousee kuivuvaa runkoa ylös.
Siemenien hiljaisuus maassa näkee jo unia
keväästä.

Talventörröttäjistä löysin tietoa seuraavista lähteistä: Ari-Pekka Huhta, Talventörröttäjät; LuontoPortti; rajarailona.com, Tätä metsää minä rakastan

5 kommenttia:

  1. Kiitos ihanista kuvista ja tietopaketista! Minulla on vuosien takainen ystävä, jolla on ollut ruskeaa hevonhierakkaa keltaisten ruusujen kanssa morsiuskimpussaan joskus 1970-luvulla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiittämästä Tiinatei. Olipa mielenkiintoinen morsiuskimppu - en ole koskaan aiemmin kuullut tuollaisesta syksyisen hevonhierakan käytöstä. Oletan siis, että häät olivat syksyllä tai talvella. Ruskea sopinee hyvin keltaisten ruusujen kanssa.

    VastaaPoista
  3. Heivaan,
    Ja kiitos hienoista törrökuvista. Pieni korjaus heti ensimmäiseen kuvaan lienee paikallaan. Se on joko suoputki (rannalla / suolla?) tai sitten palsternakka (jos joutomaalla), vastavaloon kun en saanut selvää siementen kirjavoinnista. Vuohenputken siemenet ovatkin sitten aivan toisenlaisia, miltei nuijamaisia. Hyvää alkanutta törrökautta toivottelee,
    A-P. Huhta

    VastaaPoista
  4. Kiitos A-P, olin iloinen, kun korjasit. Ensimmäinen kuva on otettu rannalla. Minun tietomääräni karttui taas tuon verran lisää... Ilman biologin koulutusta - suuren kiinnostukseni avulla - yritän päätyä oikeaan, mutta ei se aina onnistu.

    Kiitän, myös sinulle hyvää törrökautta! Monia mielenkiintoisia talventöröttäjiä olen jo nähnytkin, vaikka talvi on vasta aluillaan. Sirpa

    VastaaPoista
  5. Kiitos vielä upeasta Talventörröttäjät kirjastasi Ari-Pekka. Se minua innoittikin etsimään ja kuvaamaan talventörröttäjiä, mutta minun matkani on vasta alussa...

    VastaaPoista