sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Katajanmarjat olivat köyhän miehen pippureita

Kataja eli metsäkataja (tai kotikataja) viihtyy kuivilla ja valoisilla paikoilla, kuten kallioilla ja viljelysalueiden reunamilla, metsien hakkuuaukoissa, teiden ja viljelyalueiden laitamilla, eikä se vaadi paljon kasvualustaltaan. Meillä Suomessa tavattavaa katajaa pidetään maailman laajimmalle levinneimpänä puulajina. Ahoilla ja laidunmailla kasvoi aiemmin runsaasti katajaa, sillä se oli ainoa kasvi, joka kesti karjan laiduntamisen. Kun karja siirtyi niityille ja pelloille, ahot alkoivat metsittyä, jolloin kataja väistyi niiltä valon vähenemisen myötä.




Ihmisen toiminta hyödyttää usein katajaa, sillä metsänhakkuut saavat aikaan sille sopivia valoisia kasvupaikkoja. Laji viihtyy myös voimalinja-aukeilla, joille se sopiikin hyvin matalakasvuisuutensa vuoksi. Komeita katajaketoja on syntynyt aurinkoisille teiden varsille, kuten esimerkiksi kuutostien varteen Joutsenon ja Lappeenrannan välille.



Kataja kukkii touko-kesäkuussa samaan aikaan kuin tuomikin. Pienet vaatimattomat emi- ja hedekukat ovat eri yksilöissä, ja kukinnot ovat katajan lehtihangoissa.

Katajan marjakäpy on aluksi vihreä ja myöhemmin sininen tai mustansininen, samalla oksalla voi siis nähdä sekä vihreitä että sinisiä marjoja. Katajanmarja on kypsä kolmantena kukinnan jälkeisenä vuotena ja parhaimmillaan syys-lokakuussa. Aukeilla paikoilla katajassa voi olla yli kolmesataa marjaa. Marjojen kerääminen kuuluu jokamiehen oikeuksiin, sen sijaan oksien taitteluun pitää olla maanomistajan lupa.





Kuivattuja katajanmarjoja käytetään mausteeksi riistaruokiin ja joihinkin juomiin, kuten antamaan ginille sen olennaisen maun. Rooman valtakunnassa katajanmarja tunnettiin köyhän miehen pippurina, sillä sen ulkonäkö muistutti Aasiasta kalliilla hinnalla tuotua pippuria. Katajanmarjojen lääketieteellisestä käytöstä on tietoja Kiinasta viidentuhannen vuoden takaa, ja nykyäänkin sillä on sijansa luontaislääketieteessä. Marjoista saadaan myös ruskeaa, beigeä, harmaanvihreää ja murrettua purppuraa väriainetta.

Kataja on tärkeä luonnon ja maiseman monipuolistaja, lisäksi se on erinomainen suoja- ja ravintokasvi. Muun muassa hirvet käyttävät katajia ravintonaan, ja sen marjoja syövät niin kanalinnut kuin rastaat, tilhet ja punatulkutkin. Myös ihmiset hyödyntävät katajaa: se on maukas villiyrttikasvi, joka antaa erinomaisen maun savustettavaan lihaan ja kalaan, ja sen nuoria versoja voi lisätä salaattiin.





Vaikka katajan metsätaloudellinen osuus on pieni, sillä on erityinen merkitys meille suomalaisille kulttuurillisesti. Katajan sitkeys ja peräänantamattomuus ovat kansamme tunnusmerkkejä, muun muassa kirjailija Juhani Aho vertaa meitä suomalaisia katajaan novellissaan (lastussaan) Katajainen kansani; samoin kataja mainitaan Kalevalassa useaan otteeseen.

Oletko koskaan tehnyt katajan varresta jousipyssyä? Kataja soveltuu hyvin jousipyssyn kaaren tekoon, koska se on sitkeää ja kestää taivuttamista. Katajaa on aikaisemmin käytetty juoma-astioiden ja erilaisten tarve-esineiden valmistamiseen; sitä on helppo työstää, puuaines on vahvaa, säänkestävää, säilyvää ja hyväntuoksuista, se ei myöskään halkeile tai kieroudu.





Kataja kasvaa hitaasti, mutta sen kataja korvaa pitkäikäisyydellään. Katajan kasvutapa vaihtelee matalasta muodosta tiheään pensaaseen ja jopa yksirunkoiseen puuhun, jota sanotaan pylväs- tai pilarikatajaksi; sellainen kuusimetrinen meillä kasvaa kotipihassa.

Katajia rinteen
heinikossa,
ja jäinen haapa talven kirkkaassa
takana kallio,
puro ja kesä-äänet,
mutta nyt routii lehti,
ja vesi maistuu kielekkeillä.

Katajasta hain tietoa näistä lähteistä: Helsingin yliopisto/Metsätieteiden laitos; Luontoilta/Mielenkiintoisimmat luontohavainnot selityksineen; Kalevala; LuontoPortti; Puustoiset perinnebiotoopit; Valomerkki. Runo on Risto Rasan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti