Korea kärpässieni

Montako punaista kärpässientä olet nähnyt tänä syksynä? Minun eteeni niitä on osunut aika monta, mutta useimmiten niiden kauniissa lakeissa on madon tai etanan tekemiä reikiä. Myös oravat ja myyrät voivat syödä vaaratta punakärpässieniä, koska jyrsijöiden ruuansulatus eroaa ihmisen ruuansulatuksesta. Tätä asiaa olikin käsitelty pari viikkoa sitten paikallislehden artikkelissa.

Punainen kärpässieni nousee maasta valkoisen, rosoisen suojuksen peittämänä. Lakin kasvaessa ja laajetessa suojus repeilee ja jää lakin pintaan noina tunnusomaisina valkoisina täplinä.

 

Arkikielessä puhumme punaisesta kärpässienestä tai vain kärpässienestä, mutta virallisesti sen nimeksi on vakiintunut punakärpässieni. Vaikka myrkyllisyyden perikuvanakin tunnetusta kärpässienestä on tarinoita muita sieniä enemmän, ei se kuitenkaan ole sienistämme vaarallisin. Vaarallisimman sienen titteliä nimittäin kantaa valkokärpässieni.

Kärpässientä on käytetty ja käytetään vieläkin kärpäsmyrkkynä. Vuosisatoja sitten sitä on nautittu muun muassa Venäjällä sekä shamanistisessa tarkoituksessa että yhdessäolon juhlistamisessa. Punakärpässieni on ollut itänaapurissamme myös reumatismin lääke spriihin survottuna ja nivelrikon vaivaamien nivelien haude smetanaan sekoitettuna. Kiinalaisen lääkesienisanakirjan mukaan punakärpässientä on otettu myös unilääkkeeksi hyvin pieninä annoksina. Niin paha ruokapula Suomessa ei ole koskaan ollut, että ihmiset olisivat laittaneet ruokaa kärpässienistä. Vahingossa niitä on kylläkin syöty.

 

                                                                      Valokuva Jouko Varonen

Pieni poika oli nähnyt metsässä punaisen kärpässienen ja kysynyt äidiltään, onko kärpässieni myrkyllinen. Äiti ei osannut vastata, mutta ehdotti, että kysytään tulevana keskiviikkona luontoillan asiantuntijoilta. Tuli keskiviikko ja äiti sanoi soittavansa radiolähetykseen. Heidän odotellessaan läpipääsyä nelivuotias haki leikkipuhelimensa ja soitti kärpässienimiehelle. Kärpässienimies oli vastannut hänelle, että kärpässieni ei ole myrkyllinen, kun siitä noukkii ensin pois ne kärpäset. Tämän jutun kertoi lapsen äiti, kun hän pääsi suoraan luontoillan lähetykseen kysymyksineen pari viikkoa sitten.

Kärpässieni
Oli viereen kirkkotieni
soma, korea kärpässieni
tänä aamuna työntynyt.
Sen punainen lakki loisti
ja sen pienet pilkut toisti
koko metsän hymyilyt.

Jaakko Haavio

Lähteet: Kärpässienitietoutta löysin LuontoPortista löysin tietoa kärpässienistä sekä 13.10.2015 ilmestyneestä Etelä-Saimaasta. Runo on Jaakko Haaviolta 1947 runokokoelmasta Ikikevät.

LUE LISÄÄ

Harakan uintiretki

Meillä on takapihalla korkea vesitynnyri, josta linnut käyvät juomassa mielellään kesäisin. Tikan, tiaisen ja punatulkun olen nähnyt kurkottelevan tynnyrin reunalla, vaikka siitä on vaikea saada pitävä ote pienillä varpailla. Yritänkin pitää tynnyrin mahdollisimman täynnä, että linnut pääsevät juomaan paremmin.

 

Eräänä päivänä satuin näkemään, kun tynnyrin reunalle liihotteli harakka. Aluksi juominen näytti onnistuvan hyvin...

 

...mutta sitten meni tasapainoiluksi ja lopulta ote lipesi - niinpä lintu humpsahti tynnyriin!

 

 

Vedestä noustuaan harakka oli hölmistyneen näköinen, mutta pian se räpisteli höyhenpeitteensä kuivaksi ja lähti lentämään, tottapahan vedet siitä karisevat.

On olemassa sellainen sanonta kuin kyllä kesä sen kuivaa, minkä kastelee. Niin lienee käynyt nytkin.

Minun on hauska olla
kotisi kartanolla.

Mulla on juhlatakki,
musta samettilakki,
valkoiset liivit ja paita,
siivessä silkkinen laita.

Mulla on vikkelä kieli,
reipas ja iloinen mieli.

Yllä oleva runo on osa Martti Haavion kirjoittamasta pitkästä Harakka-runosta.

LUE LISÄÄ

Sieni kuin taideteos

"Mikäs se sinä olet?" kysyin näköpiiriini ilmestyneeltä valkoiselta epämuotoiselta yksilöltä, kun olin luonnonsuojelualueella etsiskelemässä mäntykukkia. Oletko sinä sieni vai kasvi? Itse asiassa niitä oli edessäni kolme: kaksi nuorempaa ja yksi jo kypsään ikään ehtinyt.

Hetken asiaa pohdittuani päätin ottaa muutaman valokuvan, jotta asiaa olisi helpompi selvitellä myöhemmin kotona. Sieniasiantuntijakälyni tunnistikin kuvista valkomörskyn, joka on siis sieni.

 

Harvinaisen valkomörskyn voi löytää kalkkipitoisista Etelä- ja Keski-Suomen lehtimetsistä syyskuusta marraskuuhun. Valkomörsky on kahden tähden ruokasieni, jota ei tarvitse ryöpätä. Sieni on mieto ja raikas sekä tuoksultaan että maultaan. Minulla ei ole tosin asiasta kokemusta, tämä on ihan kirjaviisautta. 

 

Minusta valkomörsky on kuin taideteos, joka on helposti tunnistettavissa muista sienistä poikkeavan ulkonäkönsä vuoksi. Väritykseltään se on aluksi valkoinen tai kermanvalkoinen, mutta saa myöhemmin harmaan- tai ruskeankeltaisia sävyjä. Lisäksi sen jalka on hauskasti kuin narusäikeistä tehty!

Palasin mörskypaikalle myöhemmin uudelleen, mutta sienistä ei näkynyt enää jälkeäkään. Ensi syksynä lähden taas etsimään noita kauniita valkomörskyjä. Olen jo nyt innoissani tuosta ajatuksesta..

Metsässä ei lue: Osta! Myy! Hymyile! Vastaa! Pysy oikealla! Metsässä voi pysähdellä, metsässä voi näyttää synkeältä tai iloiselta ilman tilivelvollisuutta, metsästä saa ottaa, kun kysyy metsältä luvan. Metsän lohdullinen viesti ihmiselle on: Anna sää mun olla mää. Mää annan sun olla sää.

Heli Laaksonen

Valkomörskyistä on toistaiseksi saatavana vain vähän tietoa, mutta jonkin verran sitä on osoitteessa Sienet/luontonetti.com. Runo on Heli Laaksosen. Luonnonsuojelija/lehtiarkisto/4.2013/Heli Laaksonen.

LUE LISÄÄ

Kaunokkiserkukset

Pyöräilin heinä-elokuun vaihteessa hiekkatietä pitkin ihastellen samalla pientaretta, joka oli täynnä kauniin lilan-vaaleanpunaisia kukkia. Tarkemmin katsellessani aloin erottaa eri lajeja - ja siitäpä luonnontutkijaminäni innostui! Ensin havaitsin pikkutakiaisen, minkä jälkeen silmäni osuivat minulle tuntemattomiin kasveihin.

 

                                                                 Pikkutakiainen

Uteliaisuuteni herättäneet kukat muistuttivat ruiskaunokkia ja epäilin niiden kuuluvan mykerökukkaisten sukuun. Kotiin pyöräiltyäni sain tunnistamisapua kälyltäni, joka on luonnonkukkien asiantuntija.

Lehtiä, kukkia ja kehtosuomuja tutkimalla selvisi, että tienvierustalla olikin ollut kaksi eri kasvia: nurmikaunokki ja ahdekaunokki. Vaikka näiden kahden kaunokin kasvupaikkavaatimukset ovat hyvin samansuuntaiset, niitä ei usein tapaa yhdessä, sillä nurmikaunokin levinneisyys painottuu itään, ahdekaunokin puolestaan länteen ja lounaaseen. Tällä kertaa kuitenkin löysin ne saman tien varresta, Lappeenrannan Rutolasta.

 

                                                                Nurmikaunokki

Nurmikaunokki on luonnossamme itäinen tulokas, jonka kasvupaikat ovat vanhan maatalouden perua. Nurmikaunokkia nimittäin tavataan Kaakkois-Suomessa jokseenkin yleisesti teiden pientareilla, kuivahkoilla niityillä ja ahoilla eli sellaisilla alueilla, joita on aikanaan kaskettu pitkään. Nykyisin nurmikaunokkeja käytetään myös aurinkoisilla pihoilla koristekasveina. Kasvi on kuitenkin kova leviämään, joten kotipuutarhurin pitää asettaa sille kasvun rajat.

 

                                                                  Ahdekaunokki

Ahdekaunokki on puolestaan muinaistulokaskasvi, joka on nykyisin yleinen Etelä- ja Lounais-Suomessa. Nurmikaunokin tapaan se on suosittu puutarhakasvi aurinkoisissa, kuivahkoissa pihoissa. Olen lukenut, että ahdekaunokin kukilla voi värjätä lankoja ja suunnitellaanpa sen käyttöä myös bioenergian tuottamiseen!

Jos haluat oppia erottamaan nurmi- ja ahdekaunokin toisistaan, näistä parista tuntomerkistäkin voisi olla apua:

 

                                                                Nurmikaunokki

Nurmikaunokin tynnyrimäinen kehto (ns. mykerö) on musta ja kampamaisesti ripsiliuskainen, minun mielestäni vähän kaktusmainen. Nurmikaunokin lehdet ovat leveämmät kuin ahdekaunokilla.

 

                                                             Ahdekaunokki

Myös ahdekaunokin kehto on tynnyrimäinen, mutta kehtosuomut ovat ruskeanpunertavat, minusta jotenkin suomumaiset kuten kävyllä. Ahdekaunokilla on kapeat lehdet, vähän niin kuin maitohorsmalla.

Toisaalta, onko lajin tarkka määrittely niin tärkeää, sillä molemmat kaunokit ovat kauniita katsella; nurmikaunokista päästään nauttimaan idässä ja ahdekaunokista puolestaan lännessä.

En pyydä mitään, en odota mitään,
mutta olen onnellinen, että olen tähän syntynyt,
en sattumalta tuulen kuljettamana
vaan tarkoituksellisesti,
että tässä olisin ja säteilisin ympärilleni. 

Runotalo

Lähteet: Kaunokkien tunnistamisen opettelussa käytin apuna LuontoPorttia ja Kasviatlasta. Runon puolestaan löysin osoitteesta runotalo.blogspot.fi.

LUE LISÄÄ

Vieraskynä: Oodi Lapille [Ylläs edition]

Luonnossa vaeltaminen on tuntunut aina hyvin vieraalta ajatukselta – Lapissa käymättömänä minun oli helppo kummeksua metsässä harhailemista painava rinkka selässä...

Vasta viime kesänä Lappi ja sen kaunis luonto alkoi kiehtoa minua, kun taas poikaystäväni oli haaveillut pohjoiseen matkustamisesta jo pitkään. Näemmä kannattaa toivoa ja haaveilla, sillä kuin sattumalta saimme kutsun Lappiin vieläpä parhaaseen ruska-aikaan! Näin jälkikäteen on pakko myöntää, että vielä lentoja buukatessa mielessäni pyörivät kauhukuvat puhkikävellyistä jaloista sekä hirvikärpäsistä ja muista öttiäisistä.. nyt voin vain naurahtaa paniikkipirkkoudelleni!

 

Laskeutuessamme Kittilään sivusimme uljaita tuntureita, ruskan värittämiä metsiä sekä kauniita järviä ja jokia. Jo ennen kuin lentokoneen pyörät tömähtivät kiitorataan, olin myyty. Kentältä suuntasimme puolen tunnin ajomatkan päähän Ylläkselle, jonka alueella on majoittumismahdollisuuksia moneen makuun hotelleista mökkeihin ja kerrostaloasuntoihin.

Vajaan viikon mittaisen reissun aikana ehdimme patikoida luontopoluilla sekä tutustua alueen nähtävyyksiin. Metsässä sai kävellä kaikessa rauhassa ilman iniseviä itikoita, mutta tilanne on kuulemma aivan toinen kesäaikaan. Ja kun pakkaa oikeanlaiset vaellus- tai lenkkikengät matkaan, säästyy myös kurjilta rakoilta. :)

Yllästunturin ympärillä on erimittaisia selkeästi viitoitettuja patikointireittejä. Reppuun on hyvä pakata mukaan ainakin makkaraa ja kahvia, joita on mahdollisuus nauttia polkujen varsilla olevilla nuotiopaikoilla. Tauolla kannattaa pitää huoli eväistään, sillä kuukkelit, nuo söpöt ruokarosvot, voivat viedä makkaran kädestä!

Huikea, jopa 100 km suuntaansa avautuva maisema odottaa Yllästunturin laella. Tuulensuojaa voi hakea pienestä kahvilasta, josta saa keittolounaan lisäksi myös sangen herkullisia munkkeja. Kahvipaussin jälkeen kävelimme tunturin rinnettä alas takaisin kylään. Kyytivaihtoehtona toimii myös gondolihissi, mutta paluumatkalla halusimme ihastella kaunista tunturimaisemaa maasta käsin.

Kuukkeleiden ohella teimme tuttavuutta vapaana laiduntavien porojen kanssa. Ihmisiä ne tuntuivat karttavan, mutta autoista eivät olleet moksiskaan! Porovaroitukset kannattaa siis ottaa vakavasti ja keventää kaasujalkaa näiden nelijalkaisten ilmestyessä näköpiiriin.

Patikointireittien lisäksi Ylläksellä ja sen läheisyydessä on paljon muutakin nähtävää, kuten noin 20 kilometrin päässä sijaitseva Pakasaivo, joka on yksi Lapin jylhimmistä paikoista. Saamelaislegendan mukaan tämä 60 metriä syvä järvi on kaksipohjainen, josta kalatkin saattavat välillä kadota ensimmäisessä pohjassa olevan aukon kautta alempaan kerrokseen. Tätä kerrosta kutsutaan saivoksi, jossa saivokansa elää ylösalaisessa maailmassa. Pakasaivon näkymät olivat kyllä reissun upeimmat! Järvelle johtavalla tiellä kannattaa pysähtyä myös kirkkopahtalle, suurelle uhrikivelle, jota lappalaiset käyttivät aikanaan palvontapaikkana.

Ylläsjärven ja Äkäslompolon kylien välille avattiin kymmenisen vuotta sitten 15 kilometrin mittainen maisematie. Henkeäsalpaavia maisemia kannattaa ihastella reitin puolivälissä olevalla näköalatasanteella, joka ei suotta ole Ylläksen suosituin hääkuvien ottopaikka.

Saimme Lapin luonnolta sekä energiaa että täydellisen katkon arjen puurtamiseen. Paljon ehdimme nähdä ja kokea, mutta monta juttua jäi myös odottamaan seuraavaa kertaa.. Niin ja niistä hirvikärpäsistä – eihän niitä edes ole noin pohjoisessa! :D

Ylläs, tapaamme vielä! <3

LUE LISÄÄ