Kelmeä kummajainen

29 syyskuuta 2015

Olin poimimassa mustikoita, kun silmiini osui yksinäinen parikymmensenttinen kasvi, jota voisi yhtä hyvin pitää sienenäkin. Kotona tarkistin kasvikirjasta, että kyseessä oli mäntykukka. Sitten unohdin kukan vuosiksi.

Kun aloitin bloggauksen, kiinnostuin uudelleen tästä lehtivihreättömästä kummajaisesta. Etsiessäni albiinoja metsäneidonvaippoja silmiini osui tuon tuostakin näitä aavemaisia mäntykukkia ensin yksitellen ja sitten ryppäinä.


Loppukesällä Etelä- ja Keski-Suomen kuivilla mäntykankailla kulkija voi hyvällä onnella havaita mäntykukkia, mutta niiden runsaus vaihtelee vuosittain. Mäntykukka on yksineläjä ja erakko, mihin viittaa myös sen tieteellinen sukunimikin monos (yksinäinen) ja tropos (elintapa)


Ennen kuin mäntykukka kasvaa sammalikon läpi, se voi elää vuosia piilossa rihmastona. Kasvi nouseekin maan pinnalle vain kukkimista ja siemennystä varten. Koska mäntykukan suomumaisista ilmaversoista puuttuu lehtivihreä, se saa ravintonsa lähinnä männyltä ja on siis loiskasvi.


Kasvin kellanvaalea varsi on aluksi taipuneena, mutta myöhemmin kukinto suoristuu ja vaihtaa värinsä kesän edetessä ruskeaksi. Seuraavana keväänä vaaleiden mäntykukkien paikalla törröttää niiden ruskeita talvehtineita varsia (kuvissa taustalla), joiden siemenet ovat lennelleet ympäriinsä tuulen mukana.

Ensi kesänä aion kierrellä tutuissa paikoissa ja katsella, olisiko sinne ilmaantunut mäntykukkia. Ne ovat kaikessa kelmeydessään kuitenkin kiinnostavia.

Hidas tanssi – Mäntyrunoja
Puut tutkivat juurillaan.
Kuljen harjulla,
katson, miten vanhat männyt kuvastuvat
lähdepohjaiseen suppaan,
tiimalasiin.
Risto Rasa

Lähteet: Mäntykukasta löysin tietoa Kurtto, Laine, Parkkinen & Varjon teoksesta Suomalainen luonto-opas sekä LuontoPortista. Runo on Risto Rasan (toim.).
LUE LISÄÄ

Rapu rapu rallaa!

22 syyskuuta 2015

Minulla ja ystävillämme oli mielessä rapukestit. Siispä mökkisaaren rantavesiin oli viety toistakymmentä rapumertaa. Ne piti käydä kokemassa säännöllisesti ja vaihtamassa uudet särjet syötiksi. Jonain iltana saalista tuli paremmin kuin jonain toisena, ja rantaan palattua saadut ravut siirrettiin sumppuun odottamaan, kunnes niitä oli riittävästi.
 
 
Sumppuna toimi mökkirannan pohjassa pidettävä, katiskaverkosta tehty isohko kehikko. Siellä mönkikin jo runsaasti saksiniekkoja. Oli yksi- ja kaksisaksisia, oli myös tynkäsaksisia rapuja, koska rapu voi kasvattaa uuden, tosin vajaamittaisen saksen taistelussa katkenneen tilalle.

Elinympäristönään ravut suosivat puhtaita, hapekkaita ja kivikkopohjaisia vesiä. Niistä löytyy koloja, joita ravut tarvitsevat suojapaikoikseen. Meillä Suomessa on kolme rapulajia: täplärapu ja jokirapu sekä kapeasaksirapu, joka elää enää ainoastaan Luumäen Kivijärvessä. Täplärapua ruvettiin istuttamaan Suomeen 1960-luvulla, koska se kestää paremmin rapuruttoa. Saimaan ravut ovat nimenomaan täplärapuja. Ravustuskausi on vuosittain 21.7. ja 31.10. välisenä aikana. 
 

Ravun sisuskalut ovat ihmisen näkökulmasta nurinpäin: Sen sydän sykkii selässä. Mahalaukku sijaitsee lähellä silmiä, samoin virtsarakko, ja rapu pissaa päästään. Ravuilla ei ole lihaksia eikä luurankoa. Sen sijaan ravulla on 38 jalkaa. Niillä se kävelee, meloo, spurttaa, peseytyy, maistaa, murskaa, syö, parittelee ja hengittää 

Kun koossa oli 70 - 80 rapua, ne nostettiin sumpusta keittämistä varten. Silloinpa huomattiin, että kehikon pohjalle jäi rapujen jäljiltä valkeita pyörylöitä, ikään kuin helmiä. Viisaista kirjoista löytyi selitys näille kalkkikiville.
 

Kuorenvaihdon yhteydessä kannibalismin uhriksi joutuneesta ravusta jää usein jäljelle vain ravunkiviä. Ennen kuorenvaihtoa ravun mahan sivuseinille alkaa kehittyä ns. ravunkivet, ne ovat herneen kokoiset ja väriltään lähes valkeat. Ravunkivien kalkki palautuu kuorenvaihdon jälkeen uuden kuoren rakennusaineeksi. Ravunkiviä on käytetty aikanaan roskan poistamiseen silmästä sekä mm. sydänlääkkeenä ja kotieläinten lääkinnässä.
   
Rapujuhlien valmistelut on syytä aloittaa jo hyvissä ajoin päivällä. Meitä oli koossa kymmenkunta henkeä. Kolme neljä henkilöä hyöri rapujen keitossa pihamaalla. Se on tarkkaa puuhaa: veden täytyy kiehua, kellosta pitää laskea keittoaika ja ravut on saatava erittäin nopeasti kylmäksi keittämisen jälkeen. Sitten ne kylpevät keittoliemessä maustumassa vähintään kuusi tuntia.
 
 
Kaikille riitti tehtäviä. Joku irrotteli tillin kukintoja ja pilkkoi tilliä, toinen taitteli punaisia lautasliinoja ja asetteli pöytäliinat, kynttilät, rapukaulurit sekä muuta rekvisiittaa pitkään pöytään, kolmas juoksutti samppanjaa kylmenemään ja huolehti muutoinkin juomista, neljäs kattoi pöydän: lasit eri juomille, rapulautaset ja rapuveitset, paahtoleipää ja voita, käsienpesumalja sekä paljon käsipyyhkeitä.  
 

Keittoliemessä maustumisen jälkeen ravut kuivattiin ja nosteltiin vadille kauniiksi punaiseksi keoksi, joka viimeistetiin tillikruunuilla. Iltaan mennessä kaikki oli valmista, iloista ja juhlavaa samaan aikaan.

Kerran – kauan sitten - vanhempani päättivät pitää rapujuhlat, mutta miten kävikään. Isä oli tilannut ja saanut tutultaan parikymmentä rapua. Kestien ajankohdaksi nimettiin seuraava sunnuntai, ja siihen asti rapuset saisivat odottaa, siksipä isäni laittoi ne saunan edessä olevaan korkeaan puiseen vesitynnyriin. Sitten koitti juhlia edeltävä lauantai. Isä lähti hakemaan saunalta rapuja keitettäväksi, mutta perillä hän ei ollut uskoa silmiään: tynnyri oli tyhjä! Ravut olivat kiivenneet sieltä omille teilleen ja hävinneet metsään. Tästä takaiskusta huolimatta lapsuudenkodissani syötiin myöhemmin ainakin kerran rapuja – niistä juhlista on yksi valokuva todisteena!
 

Perinteisesti juhlien emäntä tai isäntä valitsee suurimman ravun kunniavieraalle. Malja ensimmäiselle pyrstölle! 

Ei juomaa ilman lauluja, ne kuuluvat rapujuhliin. Vanhan tavan mukaan rapusnapsi kulautetaan kurkkuun aina yhteislaulun jälkeen.

Snapsikylpy (säv: Kalliolle kukkulalle)
Tilli suussa, kruunu päässä
Sinut pöytää kannetaan.
Paahtoleivän päälle sulle
snapsikylpy annetaan.
Rapulauluja

Sain lisätietoa Pirkanmaan kalatalouskeskus ry:n sivuilta sekä teoksesta Suomen eläimet/Muut selkärangattomat. Rapujen jalkoja ja sisuskaluja koskevan artikkelin luin Helsingin Sanomista 22.7.2015/Tiede/Petri Riikonen.
LUE LISÄÄ

Lehtoneidonvaippa humalluttaa ampiaiset

12 syyskuuta 2015

En tiedä, milloin lehtoneidonvaippa oli muuttanut meidän pihaan, mutta pari kesää sitten havaitsimme sen kukkapenkissä. Nyt näitä kasveja näyttää olevan seitsemän, ne ovat erikokoisia ja kaiketi eri-ikäisiäkin. Lukemani mukaan kasvin kehittyminen siemenestä kukkivaksi yksilöksi voi kestää yli kymmenen vuotta!
 
Rauhoitettu lehtoneidonvaippa on suurin kämmeköistämme, se voi kasvaa jopa metrin korkuiseksi. Useimmat näkemäni lehtoneidonvaipat ovat kuitenkin olleet enintään puolimetrisiä. Kasvi on väreiltään hillitty ja sopeutuu hyvin maastoon, siksi sitä ei tahdo edes huomata. Se on jokseenkin harvinainen, tosin Imatran ja Lappeenrannan seudulla niitä esiintyy runsaasti. Se johtunee kalkkipitoisesta maasta, jota kämmekät yleensäkin suosivat.

Lehtoneidonvaipat kukkivat vasta heinä-elokuussa. Alla oleva kuva on otettu juhannuksen maissa, jolloin kukat olivat vielä nupulla ja varsi taipuneena. 
 
 
Valokuvasin pihamme vanhimman, 75-senttisen yksilön heinäkuun lopussa. Kasvin tunnistaa kukista orkideoihin kuuluvaksi. 
 

Pitääpä muistaa tarkkailla, näkyykö meidän pihamaalla humalaisia pörriäisiä. On nimittäin havaittu, että lehtoneidonvaipan mesi humalluttaa ampiaiset. Ne käyttäytyvät kuin humalaiset kapakan ovella; lähtevät kotiinsa hapuillen ja kun pää alkaa selvitä, ne palaavat heti takaisin... Kasvi siis aiheuttaa riippuvuutta!

Yksi lehtoneidonvaipan muodoista on albiino aavekämmekkä. Sen lehdet ovat valkeat ja kukat punertavat. Näitä lehtivihreättömiä yksilöitä on tavattu runsaasti Lappeenrannassa, mm. eräs yli sadan aavekämmekän esiintymä. Sen laajuus on poikkeuksellisen suuri jopa kansainvälisesti.


Mainitsemani suuresiintymä on vielä näkemättä, mutta sen sijaan havaitsin näitä valkeita kasveja erään hiekkatien varressa muutama kesä sitten. Yksi vuosi niitä ihmeteltiin, kyseltiin tutuilta ja kylänmiehiltä, mutta sitten löytyi henkilö, joka tunnisti kasvit aavekämmeköiksi. Albiinolöydös innosti minua etsimään myös vihreitä lehtoneidonvaippoja.
 

Joka heinäkuu nämä tien varren albiinot kokevat saman kohtalon eli ne niitetään silloin kuin muukin tienvierusta. Nyt jo odottelen ensi vuotta ja sitä, kun uudet valkeat kukkavarret kurkistavat heinän seasta...

Älä sano lintu kuin lintu,
sano pääskynen tai haukka.

Älä sano kukka kuin kukka,
sano keltavuokko, Anemone
ranunculoides, ja kissankello.      

Jatkan Tabermania mukaillen:
Älä sano kukka kuin kukka,
sano lehtoneidonvaippa,
Helleborine latifólia.
Tommy Tabermann

Yllä olevat säkeet olen ottanut Tommy Tabermannin runokokoelmasta Kaipaus. Blogiteksti koostuu omista havainnoistani sekä LuontoPortista löytämistäni tiedoista.
LUE LISÄÄ

Kvaak! Kvaak!

04 syyskuuta 2015

Aurinko paistoi kirkkaasti idästä koivunlatvojen yläpuolelta, kun saavuin eräänä kesäaamuna sorsalammikolle. Jotkut sorsat nukkuivat vielä rantakivillä tai vesirajassa, jotkut olivat jo sukimassa itseään.
 

Tästä muutama vuosi sitten rakennetusta kaupunkikosteikosta on hyötyä ja iloa niin vesilinnuille kuin ihmisillekin. Kosteikon läpi virtaa keinotekoinen joki, jossa heinäsorsat ja tavit näyttävät viihtyvän. Jokiuoman rannalla on penkkejä, joille ihmiset istahtavat mielellään katselemaan vesilintuja ja joskus myös syöttämään niitä leivänmurusilla. 
 

Aamutoimissa sorsat käyvät koko kroppansa läpi vääntyillen notkeasti milloin millekin mutkalle. Ne pitävät höyhenpukunsa täysin veden- ja kylmänpitävänä sukimalla ja voitelemalla sitä. Voiteluun ne käyttävät rauhastensa erittämää rasvaa. Minusta oli hauskinta katsoa, kun sorsat nostivat nokallaan vettä ja pesivät sen avulla höyhenistöään.
 

Sorsat oikoivat jalkojaan ja ojentelivat siipiään, se oli kai niiden aamujumppaa. Kyllä nyt näyttävätkin siipisulat olevan hyvässä järjestyksessä!
 

Puhtaus on puoli ruokaa, sanoo suomalainen sananlasku. Lisään siihen, että puhtaana ruokakin maistunee paremmalta, sillä aamutoimien jälkeen muutama sorsa alkoi heti ruokailla jokiuomassa.

Sorsat kuuluvat ns. puolisukeltajiin eli ne eivät mene umpisukkeluksiin, vaan kumartuvat veden alle etsimään pohjamudasta erilaisia ötököitä, jolloin pyrstöpuoli jää hassusti törröttämään veden pinnan yläpuolelle.
 

Suurin osa sorsista siirtyi kuitenkin etsimään syötävää nurmikolta, josta ne nyhtivät nokallaan touhukkaasti ruohoa sekä kaivelivat ruohon seasta siemeniä ja jyviä.
 

Yksi sorsista tuli tekemään kanssani lähempää tuttavuutta, sillä oli varmaankin leivänpalat mielessä...


Aamulla käyskennellessä jokivarteen päin
pulikoivan sorsan minä näin.
Sen kanssa keskustelemaan jäin
kunnes ystäväni Myyrän näin.
Janet Allion Brown, Pirjo Mäkinen

Runon löysin osoitteesta http://kaislikossasuhisee2015.blogspot.fi/2015/03/rotta-runoilee.html; Janet Allion Brown, Kaislikossa suhisee, suom. Pirjo Mäkinen; Sorsista etsin tietoa myös LuontoPortista.
 
LUE LISÄÄ