Miksi pihlajaa sanotaan pyhäksi?

Kalevalassa on kuvaus pihlajan pyhyydestä: Noita sie kovin varaja pihlajaisia pihalla! Pyhät on pihlajat pihalla, pyhät lehvät oksasilla, marjat sitäi pyhemmät.

 

 

Entisaikaan varmistettiin uhraamalla menestys ja onni. Lähes jokaisella talolla oli oma uhri- eli tietämyspuu, joka oli usein talon lähellä kasvava pihlaja. Tämä pyhä puu määräsi ihmisen kohtalon: Mitä tapahtui puulle, tapahtui myös ihmiselle, ja siksi se sai kasvaa rauhassa. Uhripuu vertautuu maailmanpuuhun, koska sekin toimi välittäjänä ihmisen ja selittämättömän välillä. Myös kaikilla metsän puilla oli henki, jota kunnioitettiin.

                                                          Valokuva Jouko Varonen

Pihlajan kukat yhdistetään usein juhannukseen. Kukissa on voimakkaan makea tuoksu, jonka tunnistaa jo kauas. Sanotaan, että pihlaja on vuodenkierron aikana kahdesti kaunis: kukkiessaan ja marjoessaan. Minä lisäisin siihen, että kolmannen kerran pihlaja on kaunis ruskan värissään.

Tänä vuonna pihlajat eivät kukkineet eivätkä siis tuottaneet marjojakaan. Sanotaan, että vuodet eivät ole veljeksiä: viime syksynä pihlajissa nimittäin oli niin paljon marjoja, että räkättirastat, tilhet ja kottaraiset eivät ehtineet syötä niitä kaikkia, vaan osa marjoista jäi talveksi puihin. Huomasin äskettäin, että pihlajissa on edelleen noita edellisvuoden mustuneita marjaterttuja. Kansanperinteen mukaan pihlajanmarjojen määrästä on ennustettu tulevan talven lumimäärää eli pihlaja ei kanna kahta taakkaa.

Punaiset tai kellanpunaiset marjat ovat kuin pieniä omenia, joita on puuta kohden muutamasta kymmenestä kilosta pariin sataan kiloon. Pihlajanmarja sisältää C-vitamiinia yhtä paljon kuin lakka ja on oikea terveyspommi. Oletko muuten maistanut, miten toisissa pihlajissa on kirpeitä ja toisissa makeampia marjoja - mutta kelpaavatkohan tilhelle kaikkien pihlajien marjat?

 

                                                             Valokuva Jouko Varonen

Biologien mukaan on urbaani tarina, että linnut päihtyisivät pihlajanmarjoista, vaikka lehtien otsikoissa kirjoitetaan joka syksy näyttävästi, miten humalaiset rastaat ja tilhet ovat käyttäytyneet oudosti syötyään käyneitä marjoja. Uskomus lienee saanut alkunsa ikkunoihin törmäilleistä linnuista. Todellisuudessa tilhen maksa polttaa alkoholia erittäin nopeasti eikä pihlajanmarjojen alkoholipitoisuus luonnossa edes nouse korkeaksi. 

Pihlajan alla (osa pitkästä runosta)

Niin, talvi saapuvi kerran kai
ja kukkaset kuolla voi,
mut pihlajassapa talvellai
taas tilhien laulu soi.

On sorja kukkiva pihlajapuu,
mut sorjempi marjassaan,
kun kylmä, kuollut on luonto muu
ja poissa on marjat maan! 

Eino Leino

Lähteet: Arktiset aromit/Pihlaja; Kaleva/Luonto 7.11.2014; Ympäristökasvatus kuvataiteessa www10.edu.fi,Liminganlahden luontokeskus ja Kustaa Vilkuna Vuotuinen ajantieto. Ylinnä on Kalevalan 33. runo ja Pihlajan alla -runo on puolestaan Eino Leinon Yökehrääjästä.

LUE LISÄÄ

Sienistä valuu mustetta

Vuosia sitten ihmettelin Kauhajoella työpaikkani vieressä olevaan puistoon nousseita valkeita, korkeita ja kapealakkisia sieniä. Sienikirjaa selaamalla selvisi, että kyseessä on suomuinen mustesieni, joka tunnetaan kolmen tähden ruokasienenä.

 

Suomumustesienet eivät mielestäni olleet sekoitettavissa vaaralliseen valkeaan kärpässieneen lakin muodon ja suomuisuuden sekä jalassa olevan renkaan takia. Niinpä keräsin nurmikolta nuoria mustesieniä ja pistin ne suoraan paistinpannulle kypsymään. Se oli erinomainen kokeilu, sillä sienten maku oli mieto ja jotenkin lihaisa.
 

Mustesienen lakki on viidestä kymmeneen senttiä korkea ja nuorena munan muotoinen, mutta vanhetessaan lakki muuttuu lieriömäiseksi ja lopulta ikään kuin kellohameeksi.

 

Mustesieni on saanut nimensä siitä, että sen itiöiden kypsyessä heltat ja lakin pintakelmu muuttuvat mustaksi nesteeksi eli musteeksi lakin alareunasta alkaen. Neste valuu maahan ja lopulta lakista on enää jäljellä pieni tappi jalan päässä.

 

Kun olin valokuvaamassa syyskuun lopulla näitä suomumustesieniä, huomasin lähistöllä harmaita sienituppaita. Kotona sienikirjan ja internetin avulla selvisi, että olin löytänyt harmaamustesieniä, joita voi käyttää ruuanlaitossa suomumustesienten tapaan. Harmaamustesieni on kahden tähden ruokasieni, mutta sen kanssa ei pidä nauttia alkoholia, eikä mielellään lähipäivinäkään.

 

Molempia mustesieniä tavataan keskikesästä marraskuuhun Etelä-Suomessa, mutta pohjoisempana ne ovat harvinaisia. Mustesienet kasvavat usein tiheinä ryhminä puistonurmikoilla, mutta niitä voi nousta runsaasti myös vastaperustetulle, hyvin lannoitetulle pihanurmelle. Kaupunkiympäristöstä ei kuitenkaan ole hyvä noukkia sieniä, koska ne keräväät itseensä herkästi raskasmetalleja.

Sip sap sip sap sipsapsaa, tänään sataa ripsahtaa.
Sip sap sip sap sipsapsaa, sadehan sieniä kasvattaa!
Sip sap......etanat sieniä maiskuttaa
Sip...tänään vettä ripsahtaa...sateella minua naurattaa!

Lähteet: Sienet/luontonetti.com sekä Risto Tuomikosken teoksesta Sienet värikuvina. Runon lähteenä on Muskarilauluja ja -loruja dlc.fi

LUE LISÄÄ

Lepakot näkevät korvillaan

Tämä pohjanlepakko tuli yllätetyksi päiväuniltaan halkopinosta, kun haimme polttopuita tuttavien kesämökiltä. Kun melkein kaikki puut oli siirretty peräkärryyn, pinon pohjalta tuli näkyviin tummanruskea karvainen otus. Se levitteli nahkaisia siipiään, mutta taittoi ne jo osittain kasaan, ennen kuin ehdin hakea kameran autosta. Rukkaskäsin lepakko siirrettiin laudan päälle, jossa sitä valokuvattiin ja jolla tämä unelias yksilö sitten vietiin autokatokseen jatkamaan nukkumistaan. Lepakoihin ei pidäkään koskea paljain käsin, sillä ne voivat kantaa rabies- eli raivotautivirusta.

 

Pohjanlepakko on maamme yleisin ja laajimmalle levinnyt lepakkolaji, Lapista siitä tosin on tehty havaintoja muuta maata harvemmin. Kaikki Suomen lepakot ovat hyönteissyöjiä. Koska hyönteisravintoa on parhaiten tarjolla vesistöjen lähellä, siellä tavataan myös eniten lepakkoja. Uutisvuoksi-lehdessä oli vastikään artikkeli, miten Vuoksen lepakkokannan runsaus yllätti tutkijat: rannalta havaittiin Suomen kolmestatoista lepakkolajista ainakin kymmenen.

Lepakko on ainoa nisäkäs, joka osaa lentää. Toinen lepakon erityispiirre on, että se näkee korvillaan eli hahmottaa ympäristöään vastaan tulevista esineistä kimpoavilla ultraäänillä.

 

Kerran kesäaikaan istuskelimme tuvassa Pohjois-Savossa Kiuruvedellä sukulaisten luona, kun kammarista alkoi kuulua kummallista, kimeää ääntä. Rohkein meistä meni ja avasi oven. Kissa oli herännyt päiväuniltaan ja jahtasi huoneessa lepakkoa, joka lensi ympäriinsä hädissään kirkuen. Lepakko oli kai tullut sisälle pihalla tuulettumassa olleiden vaatteiden taitoksissa. Ensin saatiin katti pihalle, sitten otettiin lepakko kiinni lakanan avulla ja vietiin sekin ulos.

 

Pohjanlepakot lentelevät mielellään myös pihoissa ja teiden varsilla, jopa katulampun valossa kaupunkimaisemassa. Jostain syystä yksi niistä oli eksynyt meille kylään muutama kesä sitten. Lapseni olivat havainneet autotallin katon lämpöputkissa oudon pienen eläimen, jonka he tunnistivat lepakoksi. Tallin ovi oli varmaankin unohtunut auki ja lepakko lennähtänyt nukkumaan sisätiloihin. Jotenkin nuoret saivat siirrettyä lepakon katuharjan varteen, jolla veivät sen metsikköön odottamaan iltahämärän tuloa. Tämä lepakko oli ollut ihan rauhallinen ja hiljainen kaveri.

Suurin osa lepakoistamme painaa alle 50 grammaa. Jos siis laittaisin lepakon tulemaan sinulle kirjekuoressa, se menisi ykkösluokassa 1,10 euron postimaksulla. Mutta koska lepakko on rauhoitettu eläin, jätän sen postittamatta. Sitä paitsi syksy on jo niin pitkällä, että lepakko on jo asettunut talvilepoon johonkin viileään paikkaan yksin tai lajitoveriensa kanssa, pesäähän lepakko ei tee.

Suussa piikkihampaat,
siipipari nahkaa.

Se lentää tutkan avulla,
eikä päätä pahkaa.

Jukka Itkonen

Lähteet: Lepakkotietoa löysin sekä Luomuksen eli Luonnontieteellinen keskusmuseon ja Suomen Lepakkotieteellinen yhdistyksen ry sivuilta. Lepakko-runo on Jukka Itkosen runokokoelmasta Krokotiili hikoaa ja muita eläinrunoja 2010.

LUE LISÄÄ