Kvaak! Kvaak!

04 syyskuuta 2015

Aurinko paistoi kirkkaasti idästä koivunlatvojen yläpuolelta, kun saavuin eräänä kesäaamuna sorsalammikolle. Jotkut sorsat nukkuivat vielä rantakivillä tai vesirajassa, jotkut olivat jo sukimassa itseään.
 

Tästä muutama vuosi sitten rakennetusta kaupunkikosteikosta on hyötyä ja iloa niin vesilinnuille kuin ihmisillekin. Kosteikon läpi virtaa keinotekoinen joki, jossa heinäsorsat ja tavit näyttävät viihtyvän. Jokiuoman rannalla on penkkejä, joille ihmiset istahtavat mielellään katselemaan vesilintuja ja joskus myös syöttämään niitä leivänmurusilla. 
 

Aamutoimissa sorsat käyvät koko kroppansa läpi vääntyillen notkeasti milloin millekin mutkalle. Ne pitävät höyhenpukunsa täysin veden- ja kylmänpitävänä sukimalla ja voitelemalla sitä. Voiteluun ne käyttävät rauhastensa erittämää rasvaa. Minusta oli hauskinta katsoa, kun sorsat nostivat nokallaan vettä ja pesivät sen avulla höyhenistöään.
 

Sorsat oikoivat jalkojaan ja ojentelivat siipiään, se oli kai niiden aamujumppaa. Kyllä nyt näyttävätkin siipisulat olevan hyvässä järjestyksessä!
 

Puhtaus on puoli ruokaa, sanoo suomalainen sananlasku. Lisään siihen, että puhtaana ruokakin maistunee paremmalta, sillä aamutoimien jälkeen muutama sorsa alkoi heti ruokailla jokiuomassa.

Sorsat kuuluvat ns. puolisukeltajiin eli ne eivät mene umpisukkeluksiin, vaan kumartuvat veden alle etsimään pohjamudasta erilaisia ötököitä, jolloin pyrstöpuoli jää hassusti törröttämään veden pinnan yläpuolelle.
 

Suurin osa sorsista siirtyi kuitenkin etsimään syötävää nurmikolta, josta ne nyhtivät nokallaan touhukkaasti ruohoa sekä kaivelivat ruohon seasta siemeniä ja jyviä.
 

Yksi sorsista tuli tekemään kanssani lähempää tuttavuutta, sillä oli varmaankin leivänpalat mielessä...


Aamulla käyskennellessä jokivarteen päin
pulikoivan sorsan minä näin.
Sen kanssa keskustelemaan jäin
kunnes ystäväni Myyrän näin.
Janet Allion Brown, Pirjo Mäkinen

Runon löysin osoitteesta http://kaislikossasuhisee2015.blogspot.fi/2015/03/rotta-runoilee.html; Janet Allion Brown, Kaislikossa suhisee, suom. Pirjo Mäkinen; Sorsista etsin tietoa myös LuontoPortista.
 

Lähetä kommentti