tiistai 29. syyskuuta 2015

Kelmeä kummajainen

Olin poimimassa mustikoita, kun silmiini osui yksinäinen parikymmensenttinen kasvi, jota voisi yhtä hyvin pitää sienenäkin. Kotona tarkistin kasvikirjasta, että kyseessä oli mäntykukka. Sitten unohdin kukan vuosiksi.

Kun aloitin bloggauksen, kiinnostuin uudelleen tästä lehtivihreättömästä kummajaisesta. Etsiessäni albiinoja metsäneidonvaippoja silmiini osui tuon tuostakin näitä aavemaisia mäntykukkia ensin yksitellen ja sitten ryppäinä.



Loppukesällä Etelä- ja Keski-Suomen kuivilla mäntykankailla kulkija voi hyvällä onnella havaita mäntykukkia, mutta niiden runsaus vaihtelee vuosittain. Mäntykukka on yksineläjä ja erakko, mihin viittaa myös sen tieteellinen sukunimikin monos (yksinäinen) ja tropos (elintapa).

Ennen kuin mäntykukka kasvaa sammalikon läpi, se voi elää vuosia piilossa rihmastona. Kasvi nouseekin maan pinnalle vain kukkimista ja siemennystä varten. Koska mäntykukan suomumaisista ilmaversoista puuttuu lehtivihreä, se saa ravintonsa lähinnä männyltä ja on siis loiskasvi.



Kasvin kellanvaalea varsi on aluksi taipuneena, mutta myöhemmin kukinto suoristuu ja vaihtaa värinsä kesän edetessä ruskeaksi. Seuraavana keväänä vaaleiden mäntykukkien paikalla törröttää niiden ruskeita talvehtineita varsia (kuvissa taustalla), joiden siemenet ovat lennelleet ympäriinsä tuulen mukana.

Ensi kesänä aion kierrellä tutuissa paikoissa ja katsella, olisiko sinne ilmaantunut mäntykukkia. Ne ovat kaikessa kelmeydessään kuitenkin kiinnostavia..

Hidas tanssi – Mäntyrunoja

Puut tutkivat juurillaan.
Kuljen harjulla,
katson, miten vanhat männyt kuvastuvat
lähdepohjaiseen suppaan,
tiimalasiin.

Mäntykukasta löysin tietoa Kurtto, Laine, Parkkinen & Varjon teoksesta Suomalainen luonto-opas sekä LuontoPortista. Runo on Risto Rasan (toim.).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti