perjantai 21. elokuuta 2015

Elämä edessä, variksenpesä takana

Elettiin juhannuksen jälkeisiä päiviä. Ajelin polkupyörällä varhain aamulla kuvausreissulta kotia kohti. Kamera oli omassa laukussaan ja laukku tarakalla korissa.

Mikäs linturääpäle tuossa on? Pakko pysäyttää pyörä ja ruveta tarkemmin katselemaan kohdetta. Se oli pieni variksenpoika, jonka höyhenetkään eivät olleet vielä kasvaneet kunnolla, koska mahan päällä oli paljaita laikkuja.




Varisemo tekee pesän usein havupuuhun käyttäen rakennusaineina oksia, maata ja savea. Sitten se munii neljä viisi munaa huhti-toukokuussa, Etelä-Suomessa jo maaliskuun lopussakin. Yleensä naaras hautoo munia kolmisen viikkoa, sen ajan koiras vahtii pesän lähettyvillä. Poikaset kuoriutuvat eri päivinä. Poikasten synnyttyä vanhemmat alkavat ruokkia niitä oksentamallaan ravinnolla. Kesässä syntyy vain yksi poikue.

Tämän variksenpojan havaintopaikan lähellä omakotitalojen pihoilla on kuusia ja mäntyjä. Arvelen, että poikasen kotipesä oli jossakin ihan siinä äärellä, koska se ei olisi jaksanut vielä lentää pitkää matkaa.




Kaivoin kameran laukusta ja rupesin kuvaamaan variksenpoikaa, joka käveli hyvin määrätietoisesti kadulla. Poikanen ei tainnut tykätä kamerasta tai ujosteli minua, koska se viittilöi minua loitommalle ja alkoi huutamaan emoa apuun.

 


Varisemot ovat pelottomia ja poikasia puolustaessaan ne voivat jopa hyökätä ihmisen kimppuun, mutta tämä äitilintu vain katsoi, miten poika selviytyy ihan itse. Emo oli hyvin rauhallinen eikä välittänyt minusta mitään.



Varis on sopeutuvainen ja älykäs lintu. Kaupungeissa variskanta onkin kasvanut voimakkaasti. Kaikkiruokaisena se löytää ravintonsa myös taajamista, koska se syö luontoon heitettyjä jätteitäkin. Marjat, siemenet ja pikkujyrsijät kuuluvat sen perusruokavalioon.

Olisiko tämä varisvanhempien ns. iltatähti, koska se oli juhannuksen maissa tällainen lapsukainen. Muita poikasia en nähnyt lähistöllä.




Kun emo ei tullutkaan hätiin, variksenpoika katsoi parhaimmaksi lentää karkuun. Se jaksoikin räpytellä metrin korkeudelle hopeapajuun ja tarrasi tiukasti sen runkoon. Päätin jättää poikasen rauhaan ja jatkoin matkaani.



Tavallisesti variksen poikaset ovat jo alkukesästä lentokykyisiä, leikkisiä ja äänekkäitä. Tämä poikanen on juuri leikkisässä iässä, kun kuvasin sen kesäkuun alussa. 

Joskus variksenpojat kiusaavat kissaa pihamaalla tai koiraa lenkkipolulla. Eräänä vuonna meidän suomenlapinkoira rupesi ihan pelkäämään metsässä noita liian villejä variksenpoikia. Ne nimittäin ottivat vauhtia männyn oksalta ja lentää sujahtivat hyvin matalalla meidän yläpuoleltamme, hyvä etteivät tarttuneet kiinni minun hiuksiini tai koiramme turkkiin!


Varis syö vain pikaruokaa:
pizzaa, purilaista.
Naakkanaapurikin huokaa:
tuo on moukkamaista!   


Runo on Värssyjä-blogista (https://varssyja.wordpress.com/loruja-aihealuettain/linnut/)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti