torstai 23. heinäkuuta 2015

Ketunpoikien karkelot

Tervetuloa lukemaan luontoblogiani! Oman blogin perustaminen on hauskaa, koska innokkaana liikkujana ja luonnossa kulkijana eteeni on tullut monia ilon aiheita, jotka haluan jakaa kanssasi. Tämän blogin myötä se on mahdollista. Pienetkin haltioitumisen hetket tuovat iloa sekä hymyn huulille. Toivon tämän välittyvän myös sinulle.

Nykyisenä eteläkarjalalaisena tunnen löytöretkeilijän iloa, kun opin tunnistamaan kasveja ja näen eläimiä, joita ei ollut kotiseudullani Pohjois-Savossa. Eihän sitä tiedä, vaikka jonakin päivänä onnistuisin saamaan saimaannorpan näköpiiriini..



Vaikka olen syntynyt ja viettänyt lapsuuteni maalla, en ollut nähnyt kettua aikuisikääni mennessä. Lappeenrannassa kuulin vuosien mittaan puhuttavan cityketuista. Milloin joku niistä oli vienyt kypsän kinkun terassilta, milloin sen oli havaittu kulkevan keskikaupungilla pulupaisti suussaan tai milloin ketunpentujen oli nähty temmeltävän leikkipuistossa.




Olin tapani mukaan aamulenkillä uimarannan maisemissa, kun näin koivikossa kolme leikkivää ketunpoikaa. Minut nähtyään ne pakenivat eikä minulla toisaalta ollut kameraakaan mukanani, niin että se siitä. Elettiin kesäkuun alkuviikkoja. Kävin monena päivänä samoilla jäljillä kameran kanssa, mutta kettuemo kai piti penikat tiukasti komennossaan, koska niitä ei enää näkynyt.


 

Paria viikkoa myöhemmin olin taas kettuja etsimässä, mutta koska kuvattavat eivät ilmestyneet paikalle, laitoin kameran laukkuun. Juuri silloin pelmahti pajupuskasta viiden nuoren ketun lauma näkyville ja kiirehti tien yli seuraavaan pusikkoon..














Vaikka ketut olivat arkoja, ne näyttivät myös uteliailta. Tietty arkuus niillä kuuluu ollakin. Tämä seuraavaksi tavoittamani pentue on liian kesy.
 

Kesä-heinäkuun vaihteessa läksin kuvausaikeissa Lappeenrannan Linnoituksen seutuville, koska olin kuullut kettuperheen asustelevan siellä. Kuin sattumalta ketut osuivatkin tielleni kuljeskellessani Linnoituksen alapuolella olevassa metsikössä, jonka läpi kulkee teollisuusraide. Emoa en tosin nähnyt.


 

Olin yllättynyt, kun kolmikko leikki keskenään minusta välittämättä. Sain kaikessa rauhassa otettua yli neljäkymmentä kuvaa, joista tässä on muutama. Jokaisella pennulla oli oma persoona: yksi niistä oli arka, toinen rohkea ja kolmas kaikista uteliain tai välinpitämättömin.

Tyytyväisenä kuvasaaliiseeni jätin ketunpojat leikkimään ja mittelemään voimia keskenään. Minua odottivat jo uudet seikkailut!

On metsän kätköissä kettuja,
jotka osaavat paistaa lettuja.
Niiden lettubaari on metsän parhain
ja tungos jo melkoinen aamuvarhain.
Vaan silloin on ketuilla oikein hoppu
kun joku huutaa: LETUT ON LOPPU!!!


Runo löytyi Outin lorupussista (outinlorupussi.blogspot.com/2010/09/on-metsan-katkoissa-kettuja.html)

2 kommenttia:

  1. WAU! Ja onneksi olkoon, Sirpa, tämä on mainio bloginaloitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Irja! Mukava kuulla, että viihdyit blogissani!

      Poista